Ahtisaaren suosio laskenut hieman

Presidentti Martti Ahtisaaren kannatus on laskenut viimeisen puolen vuoden aikana.

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan niiden vastaajien osuus, jotka antavat presidentille yleisarvosanaksi hyvä, on alentunut puolessa vuodessa seitsemän prosenttiyksikköä.

Kaksi kolmesta antaa Ahtisaarelle kuitenkin edelleen yleisarvosanaksi erittäin tai melko hyvän.

Kysely tehtiin kesäkuun puolivälissä, ja siihen osallistui noin 2000 äänestysikäistä suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttia puoleen tai toiseen.
(MTV3/Huomenta Suomi - STT)

Lue myös:

    Uusimmat