Ahtisaaren Belgradin-matka toteutunee myöhemmin

Presidentti Martti Ahtisaari sanoo, että hän aikoo edelleen matkustaa sovittelumatkalle Belgradiin Venäjän Balkanin-erityislähettilään Viktor Tshernomyrdinin kanssa.

Ahtisaari pitää edellytyksenä matkalleen mm. sitä, että Yhdysvallat ja Venäjä pääsevät yksimielisyyteen kriisialueelle lähetettävien rauhanturvajoukkojen kokoonpanosta. Ahtisaari vakuuttaa, että Jugoslavian presidentin saamat sotarikossyytteet eivät vaikuta hänen käymiinsä rauhanponnisteluihin.

Ahtisaari tapasi Saksan liitokanslerin Gerhard Schröderin eilen Bonnissa. Ahtisaari lensi Bonniin Moskovasta, missä hän neuvotteli Kosovon rauhasta Venäjän ja Yhdysvaltain edustajien kanssa. Ahtisaari kertoi olevansa varovaisen toiveikas Kosovon rauhantunnustelujen etenemisestä.

Myös Schröder sanoi, että Milosevicin sotarikossyytteet eivät estä rauhanneuvotteluja Belgradin kanssa. Hänen mukaansa Jugoslaviassa keskusteluosapuolena on maan hallitus, joka nimeää omat edustajansa.

Ahtisaaren lentokoneen korvausvastuu ulkoministeriölle

Presidentti Ahtisaaren mahdollinen matka Belgradiin aiheuttaa päänvaivaa lentokoneiden vakuutusten osalta. Hallitus pyytää eduskunnalle antamassaan lisätalousarvioesityksessä, että valtio vastaa, jos Ahtisaarta kuljettavalle lentokoneelle satuisi vahinko.

Lentokoneiden normaalit vakuutukset eivät ole voimassa sotatoimialueella, jollainen Jugoslavia nyt on. Hallitus pyytää, että ulkoministeriö saa vastata lentokoneesta 250 miljoonan markan edestä ja sen aiheuttamista vahingoista kolmen miljardin markan edestä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat