Aho: Uusi Esko uusille äänestäjille

Suomen Keskustan puheenjohtaja Esko Aho nimitettiin tänään virallisesti puolueensa presidenttiehdokkaaksi ylimääräisessä puoluekokouksessa Helsingin Messukeskuksessa . Esityksen Ahon ehdollepanosta teki jo aamulla kokoontunut puoluevaltuuskunta. Ahon vaalikampanjassa korostetaan Ahon nuorekkuutta ja perhearvoja. Aho itse aikoo kosiskella myös keskustan ulkopuolisia äänestäjiä.

Esko ja Kirsti Aho

Avauspuheenvuoron pitänyt varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen muistutti, että Aholla on selvä ja konstailematon näkemys Suomen Nato-jäsenyydestä: sille ei ole perusteita. Kääriäisen mukaan liittoutumattomuus ja uskottava puolustus on osoittautunut vuosien mittaan käyttökelpoiseksi, viisaaksi ja turvalliseksi valinnaksi. Kääriäisen mielestä Suomen on presidentin johdolla ajettava myös EU:ssa tiukasti meille tärkeitä pienen pohjoisen maan asioita.

Ulkopoliittisten ansioiden ohella puheissa muisteltiin hartaasti Ahon toimintaa pääministerinä taloudellisesti vaikeana aikana. Itse aikoinaan ns. tohtorien taistoa keskustan presidenttiehdokkuudesta käynyt valtioneuvos Johannes Virolainen kiitteli nyt vallitsevaa tilannetta. Kokouksessa puhuttiin vain yhdestä ehdokkaasta ja hänestäkin vain hyvää. Virolainen uumoili, että toiselle kierrokselle selviäisivät "neljästä akasta ja yhdestä jätkästä" Esko Aho ja Tarja Halonen. Aholla on Virolaisen mukaan pääministerinä toimimisen vuoksi näistä kahdesta parempi ulkopoliittinen kokemus.

Aamulla pidetyssä keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksessa varapuheenjohtaja Maria Kaisa Aula puolestaan katsoi Ahon paaluttaneen Suomen ulkopolitiikan peruspilarit kylmän sodan jälkeiseen aikaan yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa.
(MTV3-STT)

Esko Ahon ensimmäiset linjanvedot. Timo Haapalan juttu Seitsemän uutisissa. (2.11)

Lue myös:

    Uusimmat