Aho uskoo tuloverotuksen alentamiseen työreformilla

Keskustan puheenjohtajan Esko Ahon mielestä työllistymisen kynnystä alentavat uudistukset ovat ainoa kestävä tie tuloverotuksen alentamiseen.
-Työelämän pelisääntöjä, sosiaaliturvan rahoitusta ja verotusta on uudistettava niin, että työnteon ja yrittämisen rasitukset alenevat. Vain näin rakennetun työreformin osana lupauksille keveämmästä verotuksesta voi tulla katetta, sanoi Aho Keskustan Kuusamon kunnallisjärjestön 50-vuotisjuhlassa.

Aho painottaa, että Lipposen hallituksen käyttämä tuloveromalli ei enää toimi. Siinä vaalikauden tuloveron alennukset on rahoitettu muita veroja ja maksuja korottamalla.
-Kaiken lisäksi kiristykset ovat kohdistuneet alueellisesti ja sosiaalisesti hyvin epäoikeudenmukaisella tavalla, hän huomauttaa.

Aho ei myöskään lämpene valtion menojen lisäleikkauksille tuloveroalen rahoittamiseksi. Hän sanoo, ettei hänen puolueensa voi olla mukana sellaisessa tuloverotuksen keventämisessä, joka rahoitettaisiin perusturvaa ja peruspalveluja karsimalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat