Aho: Tukea kotimarkkinoille

Keskustan puheenjohtajan Esko Ahon mielestä hallituksen pitäisi ryhtyä suureen projektiin, jossa selvitettäisiin kaikki valtion mahdollisuudet tukea kotimaista kysyntää. Aho kertoo näkemyksestään Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa tänään.

-Projektissa pitää käydä läpi kaikki keinot, joilla tuetaan kotimarkkinoita ja työllisyyden säilymistä. 1990-luvun alussa teimme samanlaisen projektin viennin hyväksi, sanoo Aho.

Aho arvelee Suomen talouskasvun jäävän jo tänä vuonna nollaan. Keskustan puheenjohtajan mielestä hallitus ei ole reagoinut taantumaan riittävästi, vaan ainoa reaktio on ollut ylijäämäennusteen pudottaminen ensi vuoden budjetissa.

Ahon mielestä yksi temppu ei riitä, vaan selvitettävien asioiden listalle kuuluisivat verotus, sosiaaliturvan rahoitus, työnantajamaksut ja talouden rakenteet.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat