Aho panisi velkaantumisen poikki

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho vaatii, että valtion velkaantuminen pitää saada katkaistua. Hän ei kuitenkaan usko hallituksen mallin ja leikkauslinjan auttavan. Aho vaatii rakenteellisia uudistuksia, kuten keskustan työreformia.

Aho sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että hallituksen politiikan onnistumista mitataan silloin, kun kohdataan hitaampi talouskasvu. Hän pelkää, että ellei kasvu jatku, valtio velkaantuu edelleen, työttömyys on erittäin korkea ja verotus sietämättömän raskasta.

Aho vaatii eduskunnassa jo hyväksyttyjen ensi vuoden verolakien avaamista muutenkin kuin matkakuluvähennyksen osalta. Erityisesti pienituloisten verotusta pitäisi keventää, Aho sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat