Aho: olisin eronnut ilman opintovapaata

Esko Aho näyttää kokeneen median varsin kielteisessä sävyssä presidentinvaalikampanjan aikana. Vaikeita tapauksia Aholle olivat eritoten Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja MTV. Mitään ei kuitenkaan ole jäänyt hänelle hampaankoloon siinä mielessä, että asioihin pitäisi palata.

Aho tilittää vaalikampanjan aikaisia tuntojaan tänään ilmestyneessä kirjassaan Kolme kierrosta. Kirja on kooste hänen kampanjan aikaisista päiväkirjamerkinnöistään. Kirjan nimi viittaa vaalien kierrosten lisäksi niihin tapahtumiin, jotka liittyivät hänen Harvardin-matkaansa. Aho korosti kirjan julkistamistilaisuudessa, että teosta ei pidä lukea minään totuutena. Kyse on ennemminkin kampanjan aikaisista tunnelatauksista aidosti ja rehellisesti kirjoitettuina.

Hän pitää päiväkirjamerkintöjä merkittävinä myös tulevan historiankirjoituksen kannalta yhtenä näkökulmana vuoden 2000 vaaleihin. Ahon mielestä ihmisten on hyvä nähdä, miltä tuntuu ihmisestä, joka on uutisten kohteena. Hän myönsi, että osa tekstistä on semmoista, jota hän ei enää kirjoittaisi samalla tavalla. Kyse on kuitenkin kampanjan aikaisista aidoista tuntemuksista Aho puhkui tilaisuudessa toimintatarmoa. Kaksi kuukautta Harvardissa ovat näköjään tehneet hyvää. Hän itse toivoo palaavansa Harvardista uutena ihmisenä ja uutena poliitikkona.

Kirjasta käy ilmi, että Ahon ura poliitikkona oli keväällä vaakalaudalla. Hän olisi hakenut eroa eduskunnasta ja siirtynyt pois politiikasta, jos eduskunta ei olisi hyväksynyt hänen Harvardin-lomaansa. Sitä hän ei halunnut kommentoida, mihin tehtäviin hän olisi siirtynyt.

Tympein soitto Helsingin Sanomista

Helsingin Sanomat oli kampanjan aikana selvästi Aholle ongelmallinen. Hän on nimennyt kaksi lukuakin aiheelle: "Sanoma Osakeyhtiö lähtee liikkeelle" ja "Hesarin kampanja käynnistyy". Aho koki - kuten hän päiväkirjassaan kirjoittaa - että Helsingin Sanomat oli puolensa valinnut. Helsingin Sanomat on Ahon hampaissa etenkin sen vuoksi, kun lehden toimittaja kaivelee Lahden MM-hiihtoihin liittyviä lahjusepäilyjä juuri vaalien alla.

Aho korostaa moneen kertaan, että hänellä ei ole Hiihtoliiton puheenjohtajana mitään tekemistä näiden kiistojen kanssa.
-Tympein soitto tuli Helsingin Sanomien toimituksesta. Viriämässä oleva joulumieli kaikkosi, kun jouduin taas kerran tekemisiin toimittaja Teuvo Arolaisen kanssa, hän tilittää tuntojaan. Tiistaina 4. tammikuuta Helsingin Sanomat julkaisee pitkään valmistellun jutun Lahden kisojen epäselvyyksistä. Aho kirjoittaa, että vaikka hänen oma osuutensa oli käsitelty asiallisesti, uutisen ajankohta ja näyttävä ulospano saivat kaikki mahdolliset tahot liikkeelle.

-Sivun uutinen päivää ennen presidentinvaalien ennakkoäänestyksen alkua ei näyttänyt kenenkään silmissä sattumalta, hän päättelee. Tässä yhteydessä hän kovistelee kulttuuriministeri Suvi Lind niä, joka kiirehtii vaatimaan Hiihtoliiton valtionapujen jäädyttämistä. -Käsittämätöntä touhua valtioneuvoston jäseneltä. Kirjan julkistamistilaisuudessa Aho myönsi, että aluksi HS:n Lahti-uutisointi arvioitiin merkittävämmäksi kuin se lopulta olikaan.

Se viilto sattui

Myöskään MTV:n rooli Lahden kisajutun käsittelyssä ei saa kiitosta. Kun juttu oli MTV:n toimituksessa siirretty politiikan toimitukselle, Aho päätteli, että siirto johtui halusta panna kapuloita rattaisiin hänen presidenttitiellään. MTV:n vaaliohjelmaa 5. tammikuuta Aho luonnehtii "aika kummalliseksi vaalitentiksi".

Erityisen järkyttynyt Aho oli Ilta-Sanomien jutusta, jossa vahingonkorvauksia puntaroivassa jutussa Aho oli (doping-tapauksen vahingonkorvausten vuoksi) pantu samaan ryhmään Jammu Siltavuoren, Mika Murasen ja Sanna Sillanpään kanssa.

-Se viilto sattui.
-Jos saisin valita menettelytavan pelkästään henkilökohtaisten tuntemusten mukaan, nostaisin heti kanteen. Tietenkään en voi sitä tehdä, sillä tuhoaisin samalla koko presidentinvaalikampanjan. Niin iljettävää ja alhaista tämä kuitenkin on, että asiaa ei väliaikaisestikaan voi panna villaisella, hän pohtii.

Helsingin Sanomiin kohdistuva arvostelu saa jossain määrin huvittaviakin piirteitä. Aho kirjoittaa viime lokakuussa pidetystä Cosacin kokouksesta, jossa hän oli kaksi päivää toiminut puheenjohtajana. Lehti oli tehnyt puolen sivun jutun istunnosta.
-Kuinka ollakaan en ollut suomalaisena pääisäntänä kelvannut sen paremmin valokuvaan kuin tekstiinkään. Lehdeltä lapsellinen temppu, hän valittelee päiväkirjassaan kitkeränä.

Jotain kiitostakin lehdistö saa. Aho kirjoittaa joulukuun puolivälissä pidetystä Antti Tuurin kirjoittaman vaalikirjan julkistamistilaisuudesta ja kertoo tilaisuuden menneen nappiin.
-Yhtään irvailevaa tai pahantahtoista kysymystä ei esitetty. Väyrynenkin sai jäädä rauhaan.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat