Aho: Keskusta pitää kiinni työn uudistamisesta

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho vakuuttaa, että puolue aikoo pitää kiinni ajamastaan työreformista hallituspuolueiden pelottelusta huolimatta.

Hän ihmettelee sanomalehti Ilkan haastattelussa, mikseivät eurooppalaisiksi itseään kutsuvat poliittiset liikkeet huomaa, mitä asioita muualla Euroopassa tällä hetkellä pohditaan.

Aho veikkaa, että 4,5 miljoonan työttömän Saksassa rävähtää ensi syksyn liittopäivävaalien jälkeen käyntiin reformikeskustelu, jonka laineet ehtivät ulottua Suomeenkin ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja.
-Ellei uudistuksia tehdä, yhteiskunta ei kestä räjähtämättä, Aho ennustaa.

Aho vertaa nykyistä tilannetta vuosisadan alkupuolen torpparivapautuksen aikoihin. Tuolloin kolmasosa suomalaisista omisti maata, kolmasosa oli torppareita ja kolmasosa tilattomia. Nyt kolmannes työikäisistä on pysyvissä työpaikoissa, saman verran käy pätkätöissä ja noin neljännes eli lähes 600000 on tosiasiallisesti työttöminä.

Ahon mukaan keskustan keskeisiä vaaliteemoja tulee työreformin ohella olemaan maan alueellinen kahtiajako.

"Väyrynen ei horjuta puolueen yksimielisyyttä"

Suurimman oppositiopuolueen johtaja antaa kiitosta Lipposen hallitukselle siitä, että vientivetoinen kasvu on jatkunut ja olojen pitäminen vakaana on onnistunut.

Moitittavaa on Ahon mukaan se, että hallitus on tyytynyt vain jatkamaan edellisellä vaalikaudella aloitettua kehitystä tekemättä seuraavan vaiheen päätöksiä.
-Viime vaalikaudella uudistettiin verotus. Nyt ei ole tehty mitään rakenteellisia muutoksia verotukseen vaan se on seissyt täysin.

Ahon mielestä tavoitteeksi on asetettava ansiotulojen ja yksityisten palvelualojen verotuksen keventäminen. Se ei kuitenkaan saisi nostaa pääomatulojen 28 prosentin verokantaa, vaan varat olisi haettava muualta.

Aho ei usko, että europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) uudet Eurooppa-linjaukset vaikuttaisivat puolueen kantaan. Hän arvioi, että keskustan 45-jäseninen ryhmä äänestää yksimielisesti Emua vastaan huhtikuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat