Aho kehottaa presidenttiehdokkaita ottamaan riskejä

Aho ei usko, että olisi itse täyttänyt enemmistön toiveita presidenttinä. Nykyisessä roolissaan Aho ei halua myöskään kampanjoida kenenkään tietyn ehdokkaan puolesta.

Sitran yliasiamies ja keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho kehottaa presidenttiehdokkaita ottamaan kampanjoissaan riskejä. Hänen mielestään ehdokkaiden tulisi synnyttää keskustelua tavalla, joka voisi todistaa presidentinvaalin muuttuneen sisällöllisesti merkittäväksi.

Aho toteaa, että edelliselläkin kerralla kampanja oli osittain sisällöllisesti tärkeä, mutta samalla se oli myös paljon muuta. Hän pelkää, että nyt tämä "muu" ottaa yhä suuremman otteen ja sisältöpuoli jää heikoksi.

- Ehdokkaat voivat siihen vaikuttaa. Luulen, että jokaisen ehdokkaan kannattaisi ottaa riskejä, koska se myöskin palvelisi ehdokkaan omia tarpeita, Aho korostaa.

Ahon mielestä riskejä ottamalla saataisiin mahdollisuus siihen, että vaalissa olisi kaksi kierrosta. Kaksi kierrosta olisi hänen mielestään demokratian ja myös valittavan presidentin kannalta hyvä asia.

Ahoa on ennätetty arvostella siitä, ettei hän ole näkyvästi kampanjoinut keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen puolesta. Hän korostaa olevan selvää, että hän on Vanhasen kannattaja. Ahon mielestä hänen nykyinen roolinsa ei kuitenkaan sovi kampanjointiin.

"Oli hyvä niin kuin kävi"

Viime aikoina Aho sanoo miettineensä, olisiko hänestä tullut tähän aikaan sopivaa presidenttiä, jos hänet olisi valittu tehtävään kuusi vuotta sitten. Aho uskoo, että se, mitä hän ajatteli, ei välttämättä olisi ollut Suomen kansan enemmistön näkökulmasta sitä, mitä se odotti.

- Oli hyvä niin kuin kävi, hän tiivistää.

Aho on mielestään enemmän muutoksentekijä kuin säilyttäjä. Hän ilmoittaa, ettei hän ole hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisideologian kannattaja. Hänen mukaansa hyvinvointiyhteiskunta ei säily niillä menetelmillä, joihin on haluttu turvautua. Tarja Halosen maailmankuva sen sijaan on Ahon mielestä sopusoinnussa hyvinvointivaltion säilyttämisodotuksen kanssa.

Aho puhui aiheesta Ylen TV1:n Lauantaiseura-ohjelmassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat