Ahkerimmat harrastajakalastajat Hämeessä ja Kainuussa

Harrastajakalastajien saalis vuodessa on noin 34 miljoonaa kiloa, josta lähes puolet kalastetaan Varsinais-Suomen, Hämeen ja Kainuun vesillä. Tiedot selviävät Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vuonna 2009 tekemästä kyselystä.

Kalastusalueista tuottoisimpia olivat Oulunjärven, Suomussalmen ja Kuusamon alueet.

Tärkeimmät saalislajit olivat hauki ja ahven, joita oli liki puolet koko vuosisaaliista.

Haukea narrattiin eniten sisävesiltä Kainuussa ja Hämeessä sekä merialueilta lounaisrannikolla. Ahventa pyydettiin etenkin Varsinais-Suomen merialueilta, Tampereen lähivesiltä ja Kainuusta.

Muita tärkeitä pyyntikaloja olivat kuha, särki, lahna, muikku ja siika.

Rapuja nostettiin toissavuonna merroista yli yhdeksän miljoonaa kappaletta, mikä ylitti aiemmat tilastoarviot.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat