Ahdinko Pakistanissa syvenee

Pakistanissa humanitaarinen kriisi laajenee entisestään. Tulvien on arvioitu vaikuttaneen jo noin 14 miljoonan ihmisen elämään. 720 000 kotia on joko vahingoittunut tai tuhoutunut kokonaan ja miljoonat ihmiset tulevat olemaan riippuvaisia hätäavusta vielä pitkään.

- Tilanne on pahentunut päivä päivältä, tuhojen laajuus on selvinnyt vähitellen ja ihmisten, jotka ovat kärsineet tulvasta, määrä kasvaa koko ajan. Siksi alkuperäiset avustussuunnitelmat ja rahoitustavoitteet ovat olleet liian pieniä, kuvailee SPR:n logistiikkakoordinaattori Ari Mäntyvaara Huomenta Suomessa.

Suurimpana huolen aiheena maassa ovat tartuntataudit, epidemiat ja erityisesti ripulitaudit. Ihmiset joutuvat elämään pieniin tiloihin ahtautuneina, eivätkä he pysty huolehtimaan hygieniastaan.

Avustustarvikkeita Dubaista

Avustusmateriaaleja saapuu Pakistaniin nyt kiihtyvään tahtiin. Tänään alueelle saapuu useita rekkakuljetuksia muun muassa majoitustarvikkeita ja puhdasta vettä.

- Me jaamme majoitustarvikkeita, kuten telttoja, pressuja ja huopia. Lisäksi vesikanistereita, ämpäreitä ja vedenpuhdistustabletteja. Näiden lisäksi Pakistanin punainen puolikuu jakaa samoissa pisteissä ruokaa, kertoo Mäntyvaara.

Suuri osa Pakistanin avustustarvikkeista tuodaan maahan Dubaista, joka on neljän päivän merimatkan päässä Pakistanista.

Apu kulkee sinne, minne autolla pääsee

Punaisen ristin perustamasta logistiikkakeskuksesta kuljetetaan avustustarvikkeita ensin alueille, joille pääsee ajokunnossa olevia teitä pitkin.

- Nyt näyttäisi siltä, että vesi lähtee pohjoisessa laskemaan, jolloin ajokelpoisia teitä voi aueta lisää. Alueille, jotka ovat maanteitse saavuttamattomissa, avustustarvikkeita voidaan kuljettaa helikoptereilla, kertoo Mäntyvaara.

Toistaiseksi esimerkiksi Punaisella ristillä ei ole kuitenkaan varoja helikopterikuljetusten järjestämiseen.

Maan historian pahimmat tulvat ovat levinneet Pakistanin jokaiseen maakuntaan peittäen Ison-Britannian kokoisen alueen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat