Agenda-neuvotteluissa edistystä

Saksan hallitus luopuu ehdotuksestaan, että osa EU:n maataloustukiaisista siirrettäisiin jäsenmaiden hallitusten maksettavaksi, sanoi hallituksen edustaja tänään. Saksa taipui näin Ranskan vastustukseen ja avasi tien Agenda 2000 -ohjelman neuvottelujen edistymiselle.

Saksa ei saanut ehdotukselleen tukea jäsenmailta, minkä vuoksi "hallitus päätti yhdessä EU-kumppaneiden kanssa etsiä muita mahdollisuuksia kattaa EU:n maatalousbudjetti", sanoi hallituksen edustaja Charima Reinhardt.

Saksan ehdotusta vastusti erityisesti Ranska, joka on suurin nettosaaja maataloustukiaisissa. Jos osa tukiaisista olisi siirretty jäsenmaiden hoidettavaksi, Ranskan maatalousmaksut olisivat kasvaneet huimasti.

Saksa, EU:n nykyinen puheenjohtajamaa, haluaisi Agenda-neuvottelut päätökseen Berliinissä 24. maaliskuuta pidettävään huippukokoukseen mennessä. Agenda 2000 -ohjelmalla on tarkoitus uudistaa mm. EU:n maatalouspolitiikka.

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder vetosi tänään puolestaan kaikkiin osapuoliin, jotta ne osoittaisivat valmiutta tehdä kompromisseja Agenda-neuvotteluissa.

-Pitäytyminen tiukasti omissa asemissaan niin pitkään kuin mahdollista on yleinen tapa talousneuvotteluissa eurooppalaisten kesken. Mutta uskon kumppanien tietävän, että voimme päästä sopuun, jos kaikilla tahoilla on joustavuutta, hän sanoi.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat