Aftonbladet: Oikeuden lautamies partioi Soldiers of Odinin kanssa – "On selvää, että puolustan lapsiani"

Arkisin hän tuomitsi ihmisiä Södertörnin käräjäoikeudessa, mutta vapaa-aikaansa hän vietti oikeuden omiin käsiinsä ottavien kanssa. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo, kuinka oikeuden 68-vuotias lautamies partioi yhdessä äärioikeistolaisen Soldiers of Odinin kanssa.

Lautamies Steffen Martinsson toimii Södertörnin käräjäoikeudessa ruotsidemokraattien edustajana. Aftonbladetin tietojen mukaan Martinsson on ollut mukana Soldiers of Odinin katupartioinnissa maaliskuussa.

Lehti oli keskustellut Martinssonin kanssa hiljattain Tukholmassa. Martinsson ei kuitenkaan myöntänyt olevansa katupartiojärjestön varsinainen jäsen.

– Sympatisoin heitä. Olen isä ja isoisä. Siksi on selvää, että puolustan lapsiani, hän sanoo Aftonbladetille.

Lautamies myönsi kuitenkin partioinnin.

–Partioin yhdessä heidän kanssaan kerran, sillä haluamme Ruotsin järjestykseen.

Martinsson itse ei pitänyt työtään lautamiehenä ristiriidassa sen kanssa, että hän on ollut yhteydessä äärioikeistolaiseen katupartiojärjestöön.

– Ei todellakaan. Miksi siinä olisi jotakin ristiriitaa?

Käräjäoikeuden puheenjohtaja Petra Lundh ei kuitenkaan ole samaa mieltä Martinssonin kanssa.

– Mielestäni se kuulostaa merkittävältä, Lundh kommentoi.

Lundh kertoo myös lehdelle, että hän on aikaisemmin irtisanonut epäasiallisesti toimineen lautamiehen. Hän aikoo olla nyt yhteydessä myös Steffen Martinssoniin Aftonbladetin paljastuksen tiimoilta.

Lue myös:

    Uusimmat