Aftonbladet: Kuninkaallisen kohukirjan naiset valmiita astumaan esiin

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaata käsittelevässä skandaalikirjassa esiintyvät naiset ovat valmiita astumaan julkisuuteen, kertoo Aftonbladet-lehti.

Kirjan kirjoittamiseen osallistunut Deanne Rauscher kertoo Aftonbladetille, että kirjassa esitetyt anonyymit naiset ovat luvanneet todistaa, mikäli asiaa joudutaan puimaan oikeudessa.

"Den motvillige monarken" (Vastahakoinen monarkki) -kirjan kirjoittajista Rauscher ja Thomas Sjöberg puolustivat kirjan totuudenmukaisuutta eilisessä TV4:n Kvällsöppet-ohjelmassa.

Skandaalikirja on aiheuttanut jo paljon kohua, vaikka se julkistaan vasta tänään. Kirjassa kuninkaan väitetään käyneen muun muassa strippiklubilla ja olleen puolisolleen uskoton.

Eilisessä ohjelmassa hovin entinen tiedotuspäällikkö Elizabeth Tarras-Wahlberg oli hyvin epäileväinen kirjan sisältöä kohtaan nimettömien lähteiden vuoksi. Kirjan kirjoittajat vakuuttivat, että lähteet puhuvat totta. Lähteet halusivat esiintyä Rauscherin mukaan nimettöminä, koska he tunsivat olonsa uhatuiksi.

Myös hovin nykyinen viestintäpäällikkö kutsuttiin ohjelmaan, mutta hän kieltäytyi kutsusta.

Expressen -lehti kertoo, että Kaarle XVI Kustaa lähti aamulla hirvijahtiin 8–9 auton saattueessa. Kuningas pitää jahdin jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa hän kommentoi kirjaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat