Mainos

Afrikanpingviinit tarvitsevat apua

Afrikkalainen pingviini on vaarassa. Kanta on vähentynyt rajusti viimeisten vuosikymmenten aikana ja Etelä-Afrikassa toimiikin nykyään pingviinien pelastamiseen erikoistuneita eläinsairaaloita.

Pingviinien määrä on vähentynyt 1910-luvun jopa kolmesta miljoonasta yksilöstä tämän päivän noin 60 000 lintuun. Pingviinit kuolevat yleensä tahriinnuttuaan öljyyn tai jouduttuaan tehokalastuksen uhriksi.

Afrikanpingviinit elävät pääasissa Afrikan kaakkoisrannikon eli Etelä-Afrikan ja Namibian rannikon saarilla. Mantereella, lähellä eteläafrikkalaista Cape Townin kaupunkia ja sen Boulders Beach -hiekkarantaa elää kuitenkin yksi yhdyskunta ja aivan sen naapurissa toimiikin yksi lintujen pelastamiseen erikoistunut lintuasema, voittoa tuottamattoman SANCCOB-järjestön (The Southern African Foundation for the Conservation of Coastal Birds) keskus.

SANCCOB-järjestö on pelastanut 83 000 afrikanpingviiniä niiden 39 vuoden aikana, jolloin se on toiminut. Keskuksessa ruokitaan tälläkin hetkellä 400:aa orvoksi jäänyttä poikasta. Lisäksi siellä mm. puhdistetaan öljyn tahrimia lintuja ja rokotetaan niitä.

Keskuksessa työskentelee vuosittain myös noin 150 vapaaehtoista.

Cape Townin yliopiston laskelmien mukaan ilman SANCCOB:n pelastustyötä paikallinen pingviinipopulaatio olisi jopa 19 prosenttia pienempi. Asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että laji vähenee koko ajan uhkaavasti.

(MTV3-APTN)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.