Afrikan unioni saattaa hakea YK:lta lupaa voimankäytölle Boko Haramia vastaan

Afrikan unioni saattaa hakea YK:lta lupaa voimankäytölle ääri-islamilaista Boko Haramia vastaan, sanoo Ghanan presidentti John Mahama. Hänen mukaansa unionin tulee kuitenkin ensin perustaa oma alueellinen sotilasoperaatio.  

Presidentti Mahaman mukaan nyt on aika pohtia alueellisten tai monikansallisten joukkojen muodostamista.   

Äärijärjestö Boko Haramia pidetään pahimpana turvallisuusuhkana Afrikan runsasväkisimmälle ja eniten energiaa tuottavalle valtiolle Nigerialle. Se on tappanut maassa tuhansia ihmisiä aseilla ja pommeilla viime vuoden aikana.  

Kuun alussa Boko Haram hyökkäsi Koillis-Nigeriassa sijaitsevaan Bagaan ja sen lähikaupunkeihin. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan iskuissa kuoli jopa 2000 ihmistä.  

Boko Haramia epäillään myös eilen tehdystä itsemurhaiskusta Nigeriassa. Pelastusviranomaisten mukaan ainakin kuusi ihmistä kuoli ja kymmenen haavoittui iskussa, joka tehtiin markkina-alueelle maan koillisosassa sijaitsevassa Gomben kaupungissa.  

Järjestö on tehnyt hyökkäyksiä myös Kameruniin ja Nigeriin.  

Lue myös:

    Uusimmat