Afganistanissa vuoden verisin räjähdys

Kymmeniä ihmisiä on saanut surmansa räjähdyksessä Arghandabissa Kandaharin liepeillä Etelä-Afganistanissa. Kyseessä oli itsemurhaisku paikalle, jonne sadat ihmiset olivat kokoontuneet seuraamaan koiratappeluja.

Kuolleiden joukossa oli myös kymmenkunta lasta.

Alustavien arvioiden mukaan kuolleita on ainakin 80, ja haavoittuneita viitisenkymmentä. Tarkkoja lukuja ei pystytä antamaan, koska haavoittuneita on kuljetettu eri sairaaloihin ja omaiset ovat kuljettaneet osan ruumiista pois.

Näky räjähdyspaikalla on lohduton: kenkiä, vaatteita, verta ja repeytyneitä jäseniä oli kaikkialla. Joidenkin vainajien taskuissa olleet matkapuhelimet soivat taukoamatta.

- Kahden koiran taistelu oli juuri alkanut, kun kuulin valtavan räjähdyksen. Seuraavaksi kaikkialla olikin kuolleita ja haavoittuneita. Laskin ainakin 40 ruumista, kertoi paikalla ollut Abdul Karim uutistoimisto AFP:lle.

Kuolleiden joukossa on Kandaharin poliisin päällikkö Abdul Hakim. Silminnäkijöiden mukaan Hakimin henkivartijat tulittivat räjähdyksen jälkeen summittaisesti väkijoukkoa tappaen useita ihmisiä.

Taleban-liikkeen edustaja ei kommentoinut tapahtumaa. Taleban-kapinalliset ovat tehneet alueella useita itsemurhaiskuja ja räjäyttäneet tienvarsipommeja.

Koiratappelut ovat suosittuja talviaikoina Afganistanissa. Taleban-hallinto kielsi ne aikoinaan islamin vastaisina.

Kandaharin räjähdys kuuluun tuhoisimpiin sen jälkeen kun talebanit syrjäytettiin vuonna 2001. Marraskuussa 79 ihmistä, heistä valtaosa lapsia, sai surmansa itsemurhaiskussa Baghlanissa maan pohjoisosassa.

Viime vuosi oli Afganistanissa verisin sitten talebanien kaatumisen. Yli 6000 ihmistä sai surmansa 140 itsemurhaiskussa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat