Afganistanissa vietetään itsenäisyyspäivää

Afganistanissa juhlitaan maan 83. itsenäisyyspäivää tiukkojen turvatoimien vallitessa. Perinteinen sotilasparaati on kuitenkin peruutettu rahan säästämiseksi. Pääjuhlallisuudet järjestetään Kabulin urheilustadionilla, missä syrjäytetty Taleban-hallinto aikoinaan toimitti julkisia teloituksia.

Myös maan entinen kuningas Mohammad Zahir Shah osallistuu itsenäisyyspäivän viettoon Kabulissa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen. Hän saapui stadionille yhdessä presidentti Hamid Karzain kanssa. Juhlakansa otti Karzain ja Shahin vastaan hurraten ja taputtaen.

87-vuotias entinen kuningas palasi keväällä maanpaosta Italiasta.

Naiset mukana juhlissa

Tytöt ja naiset ovat nyt ensimmäistä kertaa vuosiin näkyvästi esillä stadionin juhlallisuuksissa. Malalain koulun opettaja Razia Rahimi kertoi, että hänen oppilaansa olivat odottaneet juhlaa innokkaasti jo viikkoja.

-Meillä on tänään kaksi syytä juhlia. Me emme ainoastaan juhli maan itsenäisyyttä vaan myös naisten itsenäisyyttä, Rahimi kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Presidentti Karzai lupasi lauantai-iltana pitämässään radio- ja televisiopuheessa jatkaa työtä Afganistanin eri etnisten ryhmien yhdistämiseksi. Samalla hän kehotti afganistanilaisia vapautumaan ennen pitkää ulkomaisesta avusta ja tulemaan toimeen omillaan.

Afganistan itsenäistyi vuonna 1919 kolmen Britanniaa vastaan käydyn sodan jälkeen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat