Afganistanissa rajuja yhteenottoja

Yhdysvaltain johtaman liittouman mukaan Pakistanin armeija olisi antanut luvan tulittaa kapinallisia Pakistaninkin puolella. Pakistan on kuitenkin kiistänyt tiedon.

Toistakymmentä kapinallista on saanut surmansa Itä-Afganistanissa lähellä Pakistanin rajaa käydyissä taisteluissa. Yhdysvaltain johtaman liittouman mukaan kapinalliset yrittivät hyökätä liittouman joukkojen asemiin, minkä jälkeen hyökkäykseen vastattiin tykkitulella.

Liittouman antaman tiedotteen mukaan Pakistanin armeija antoi tykistölle luvan tulittaa kapinallisten asemia myös Pakistanin puolella. Taleban-kapinallisilla epäillään olevan runsaasti koulutuskeskuksia ja leirejä Pakistanissa, mistä he tekevät hyökkäyksiä yli rajan Afganistaniin.

Pakistanin armeijan edustaja kiisti myöhemmin liittouman tiedot. Armeijan mukaan lupaa tulittaa Pakistanin puolelle ei pyydetty eikä sellaista olisi annettu.

Pakistan on aikaisemminkin toistuvasti muistuttanut, ettei se salli vieraiden joukkojen etsiä tai tulittaa militantteja rajojensa sisällä, koska tämä loukkaisi maan suvereniteettia.

Etelä-Afganistanissa puolestaan paikalliset asukkaat syyttivät amerikkalaisia ja brittijoukkoja siviilien tappamisesta ilmapommituksilla Musa Qalassa Helmandin maakunnassa. Asukkaiden mukaan kuolleita on kymmeniä. Tietoja siviilien surmista ei pystytty vahvistamaan riippumattomista lähteistä.

Britannian mukaan alueella käytiin maataisteluja, mutta ilmapommituksia ei ollut. Yhdysvaltain armeijan mukaan alueella on ollut operaatioita, mutta niiden tarkemmista yksityiskohdista ei ole vielä tietoja.

Musa Qala tunnetaan talebanien vahvana tukialueena ja yhtenä Afganistanin huumekeskuksista.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat