Afganistanissa levottomuuksia

Taleban-sissit surmasivat varhain aamulla kahdeksan poliisia ja haavoittivat kahta Etelä-Afganistanissa. Viime kuukausina on huomattu taleban-sissien jälleen aktivoituneen.

Afganistanin Taleban-sissit ovat jälleen kiihdyttäneet toimintaansa.

Suuri sissiosasto surmasi varhain aamulla kahdeksan poliisia ja haavoitti kahta hyökkäyksessä piirihallinnon toimistoon Zabulin maakunnassa, Etelä-Afganistanissa.

Hyökkäykseen osallistui viranomaisten mukaan mahdollisesti jopa 100 muslimisissiä. He polttivat piiritoimiston ja tuhosivat neljä ajoneuvoa ennen kuin hallituksen joukot ottivat alueen uudelleen hallintaansa aamun valjettua.

Pääkaupungin Kabulin laitamilla haavoittui amerikkalainen sotilas lievästi tulitaistelussa eilen illalla. Yksi kolmesta hyökkääjästä saatiin kiinni ja vietiin kuulusteltavaksi, kertoi Yhdysvaltain edustaja tänään. Amerikkalaissotilas joutui hyökkäyksen kohteeksi seuratessaan koulutusta Afganistanin armeijan pääkoulutuskeskuksen lähellä Jalalabadiin johtavan tien varrella.

Yhdysvaltain johtamat joukot syrjäyttivät ääri-islamilaisen Taleban-liikkeen johtaman Afganistanin hallituksen vuoden 2001 lopulla. Yhdysvallat syytti Talebania vuoden 2001 syyskuun terrori-iskuihin syyllistyneiden terroristien tukemisesta.

Viime kuukausina on näkynyt merkkejä Talebanin aktivoitumisesta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat