Afganistanin rauhanturvaajista sopu

Afganistanin väliaikainen hallitus on suostunut 3 000 miehen vahvuisen YK:n turvajoukon lähettämiseen Afganistaniin puoleksi vuodeksi. Väliaikaisen hallituksen puolustusministeri Mohammad Fahim sanoi kuitenkin, että Afganistan hoitaisi itse turvallisuuskysymykset ja ettei vastuu niistä olisi YK-joukoilla.
Hamid Karzain johtama väliaikainen hallitus ryhtyy hoitamaan tehtäviään virallisesti lauantaina.

Amerikkalaiset koneet partioivat tänään Itä-Afganistanin vuoristoseutujen yllä, mutta Toraa Boraa ja muita alueita ei pommitettu, vaan koneet etsivät al-Qaeda-verkoston joukkoja.

Puolustusministeri Fahim tähdensi, että YK:n rauhanturvajoukoista vain tuhat toimisi varsinaisissa turvallisuustehtävistä. Tuhat miestä olisi pioneeri-, huolto- ja lääkintätehtävissä ja loput tuhat miestä reservinä, joka sijoitetaan todennäköisesti Bagramin lentotukikohtaan Kabulin pohjoispuolelle. YK-joukot voisivat Fahimin mukaan toimia esimerkiksi Kabulissa vain yhteistyössä Afganistanin viranomaisten kanssa. -Afganistanin kansalaiset vapauttivat maansa itse, ja kansainväliset joukot tulevat tänne etupäässä Afganistanin jälleenrakennusta varten, Fahim sanoi.
-Afganistanilaisten tulisi itse hoitaa afganistanilaisten asiat, Fahim julisti.

Useiden päivien kädenvääntö

Fahim neuvotteli brittiupseerien kanssa useita päiviä Kabulissa ennen kuin yhteisymmärrys YK-joukoista syntyi. Fahim vaati alun perin, että YK-joukkojen vahvuus olisi enintään tuhat miestä.

YK-joukkojen johtaja on britti, ja ensimmäinen sadan miehen brittiosasto saapuu Kabuliin lauantaina. YK:n turvallisuusneuvoston uskotaan päättävän virallisesti Afganistan-joukkojen valtuutuksesta torstaina. Lontoossa olivat keskiviikkona koolla niiden 17 maan edustajat, jotka lähettävät joukkoja Afganistaniin. Heidän oli määrä päättää joukkojen tarkasta kokoonpanosta.

Britannian lisäksi joukkoja lähettävät mm. Ranska, Saksa, Kreikka, Jordania, Malesia. Yhdysvaltain asevoimien komentaja Richard Myers sanoi, että rauhanturvajoukkojen toiminta ei saa häiritä taistelua terrorismia vastaan.

(STT-AFP-Reuters)

16:44

Lue myös:

    Uusimmat