Afganistanin oppositio syyttää vastapuolta joukkomurhista

Afganistanin yhtynyt oppositio syyttää maassa valtaa pitäviä Taliban-sissejä yli 600 siviilin murhaamisesta viime viikolla. YK-lähteet kertoivat tänään, että oppositioliittoutuma on lähettänyt YK:n pääsihteerille Kofi Annanille kirjeen asiasta.

Syrjäytetyn presidentti Burhanuddin Rabbanin hallitus sanoo kirjeessään, että Taliban-sissit surmasivat yli 600 aseetonta siviiliä neljässä kylässä ja yhdessä alueellisessa keskuksessa Faryabin maakunnassa, maan koillisosassa, viime torstaina ja perjantaina.

Kirjeen mukaan joukkomurha on myös ajanut 20 000 ihmistä, lähinnä naisia ja lapsia, pakosalle jäätävässä pakkasessa. Kabulissa valtaa pitäviltä Taliban-sisseiltä ei heti saatu kommenttia.

Eräs Islamabadissa Pakistanissa oleva YK:n lähde kertoi joidenkin tietojen viittaavan siihen, että Faryabissa on todella surmattu ihmisiä, joskin on epävarmaa, kuinka monta. Kofi Annanille lähetetyn kirjeen kopio puolestaan oli saatavilla Islamabadissa.

Taliban-liikkeellä on kaksi kolmasosaa maasta valvonnassaan. Liike on aiemmin syyttänyt Burhanuddinin kannattajia arviolta 2000:n viime toukokuussa vangiksi jääneen Taliban-sissin surmaamisesta maan pohjoisosassa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat