Afganistanin ja Iranin uhittelu kovenee

Jännitys Afganistanin ja Iranin rajalla lisääntyy. Afganistanin Taleban-liikkeen kerrotaan aseistavan siviilejä Iranin vastaisella rajalla.

Iran sanoo, että sillä on kaikki kansainvälisten lakien määrittämät oikeudet, jotta se voi ryhtyä toimeen naapurimaan vallanpitäjiä vastaan. Iranin ja Afganistanin rajalta raportoidaan, että rajan molemmin puolin varustellaan kilpaa. Iranin kerrotaan tuoneen rajan pintaan 70 000 sotilasta sotaharjoitukseen. Yhdysvaltain turvallisuusasiantuntijoiden mukaan Iran on valmiina tunkeutumaan joukkoineen Afganistaniin. Puolustusministeriötä ja presidenttiä asiasta varoittaneet asiantuntijat pitävät hyökkäyksen mahdollisuutta "välittömänä", kertoi Washington Post -lehti.

Afganistanin ja Iranin suhteet ovat kiristyneet viime päivinä entisestään, kun Afganistania hallitsevan Taleban-liikkeen epäillään surmanneen kymmenen iranilaista diplomaattia Mazar-i-Sharifin kaupungin valtauksen yhteydessä kuukausi sitten.

Amerikkalaisasiantuntijoiden mukaan mahdollisista sodasta Iranin ja Afganistanin Taleban-joukkojen välillä tulisi pitkä ja verinen, koska kummallakaan osapuolella ei ole hallussaan ratkaisevaa sotilaallista ylivoimaa.
(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat