Afganistanille uusi perustuslaki

Afganistanin suuri loya Jirga -neuvosto on päässyt yksimielisyyteen Afganistanin uudesta perustuslaista.

Afganistanin varapresidentin mukaan maan uutta perustuslakia valmistellut neuvosto on halunnut laille loya jirgan yksimielisen hyväksynnän. Näin on myös käynyt. Afganistanin uusi perustuslaki on hyväksytty neuvoston istunnossa.

Loya Jirgaan kuuluu 502 edustajaa Afganistanin eri etnisistä ryhmistä. Ajoittain epäonnistuneeksikin epäilty kokous ehti kestää kolme viikkoa ennen sovun löytymistä. Riitoja ovat aiheuttaneet muun muassa etniset ja kielelliset kysymykset sekä presidentin tulevat valtaoikeudet.

Uusi perustuslaki mahdollistaa Afganistanin ensimmäisten demokraattisten vaalien järjestämisen myöhemmin tänä vuonna. Perustuslain säätämistä pidetään tärkeänä askelena edelleen epävakaisen maan rauhoittamisessa.

Presidentti Hamid Karzai kertoi suureen telttaan kerääntyneille neuvoston jäsenille, että sopimuksessa kaikki voittivat.

- Kaikki ovat voittaneet, se on kaikkien, se kuluu kaikille afganistanilaisille, Karzai kommentoi perustuslakia.

- Olette luoneet perustan vapaalle, rikkaalle ja oikeudenmukaiselle Afganistanille, hän kiitti loya jirgan edustajia.

Karzain kommenteista huolimatta perustuslaki syntyi vasta Yhdysvaltojen ja YK:n avulla.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat