Afganistan toivoo Isaf-joukoille jatkoa

Afganistan on uudistanut toiveensa kansainvälisen Isaf-rauhanturvajoukon toimiajan pidentämisestä ja toiminta-alueen laajentamisesta pääkaupungin Kabulin ulkopuolelle.

Toive esitettiin maassa vierailevalle EU:n ulkopoliittiselle edustajalle Javier Solanalle. -(Toimialueen laajentaminen) vakauttaisi tilannetta maassa, Afganistanin ulkoministeri Abdullah Abdullah sanoi tapaamisen jälkeen.

Solana puolestaan tähdensi, että maan oman monikansallisen armeijan ja poliisivoimien kokoaminen on paras keino kohentaa maan turvallisuutta. -Olemme hyvin hyvin kiinnostuneita kansallisen armeijan luomisesta, Solana sanoi.

Solanan mielestä Afganistanin tilanteen epävakautta on liioiteltu, vaikka maan varapresidentti Haji Qadir murhattiin hiljattain ja maan eri puolilla sattuu aseellisia kahakoita. Isaf-joukkoja lähettäneet maat ovat aiemmin torjuneet ajatuksen joukkojen lähettämisestä Kabulin ulkopuolelle. Kabulissa on noin 5000 rauhanturvaajaa; heidän joukossaan vajaat 50 suomalaista.

Solana neuvotteli Kabulissa Abdullahin lisäksi muun muassa presidentti Hamid Karzain kanssa. Keskusteluissa käsiteltiin myös jälleenrakennusta, johon EU on luvannut noin 200 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat