Mainos

Afganistan ottaa alueita vastuulleen - suomalaisten operaatio jatkuu

Afganistanin presidentin Hamid Karzai sanoi tänään, että seitsemän aluetta siirtyy kesällä Afganistanin omien turvallisuusjoukkojen valvontaan.

Mukana on kolme maakuntaa ja neljä kaupunkia. Omien joukkojen on tarkoitus valvoa muun muassa Kabulin maakuntaa ja itse pääkaupunkia, Mazar-i-Sharifia ja rajuista taisteluistaan kuulun Helmandin maakunnan pääkaupunkia Lashkar Gahia.

Suomella on Afganistanissa runsaat 190 sotilasta. Heistä pääosa on sijoitettuna juuri Mazar-i-Sharifiin.

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan muutos ei vaikuta suomalaissotilaiden sijoittumiseen maassa. Häkämies sanoi STT:lle, että joukkojen määrä ja sijoituspaikka pysyvät ennallaan ainakin syksyyn saakka, jolloin eduskunta ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta käsittelevät tilannetta uudelleen.

Sotilasliitto Naton tarkoituksena on ryhtyä siirtämään tänä vuonna vastuuta Afganistanin omille turvajoukoille maakunta kerrallaan niin, että koko maa olisi afganistanilaisten valvonnassa vuoteen 2014 mennessä.

Tämän vuoden aikana Afganistanin omia turvallisuus- ja poliisivoimia on tarkoitus paisuttaa yli 300 000 mieheen.

(STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.