Afgaaninaisen tanssi tähtien kanssa monelle liikaa

Afganistanista kotoisin olevan Nasima Razmyarin osallistuminen Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaan on saanut afgaaniyhteisön jäseniä takajaloilleen. Vuoden pakolaisnaiseksi valittu Nasima on saanut tuntemattomilta ihmisiltä tukuttain varsin ikäviä viestejä.

Nasima ei ole halunnut tarkemmin kertoa viestien sisällöstä, mutta myöntää että ikävää palautetta on tullut sekä hänelle itselleen että hänen perheelleen.

Afgaanijärjestö ei tuomitse

Suomen afgaanipakolaisten yhdistys Afgaanijärjestö ry ei tuomitse Nasiman osallistumista Tanssii Tähtien kanssa - ohjelmaan. Yhdistyksen puheenjohtaja Hamed Shafae pitää ratkaisua Nasiman henkilökohtaisena päätöksenä.

- Hän saa osallistua mihin vain. Se on hänen oma päätöksensä. Minulla ei ole tietoa ihmisistä, jotka olisivat toimineet näin, MTV:n uutisten tavoittama Hamed Shafae vakuuttaa.

Hamed Shafae korostaa, ettei Nasima Razmyarin esiintyminen ole millään lailla ainutkertaista.

- Afgaaninaisia on osallistunut eri ohjelmiin ja eri tapahtumiin, eikä sitä ole vastustettu. Ainakaan me emme ole saaneet sellaista tietoa, Hamed Shafae toteaa.

Onko tanssiminen se, mikä tekee tästä joidenkin silmissä epäsopivaa?

- Ei, ei. USA:ssakin oli afgaaninainen Miss USA:na ja Lontoossa oli toinen, joka valittiin missiksi ja niin poispäin. Ei tässä ole mitään ihmeellistä, Hamed Shafae toistelee.

Hamed Shafae on afganistanilainen ihmisoikeusaktivisti, joka on asunut Suomessa vuodesta 1993.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat