Aero lisäsi lentojaan Suomessa

Uusia reittejä avattiin Helsingistä Tampereelle, Turkuun, Joensuuhun ja Kokkolaan.

Finnairin virolaisen osakkuusyhtiön Aero Airlinesin lentojen määrä Suomen sisäisillä reiteillä kaksinkertaistui tänään, kun yhtiö avasi reitit Helsingistä Tampereelle, Turkuun, Joensuuhun ja Kokkola/Pietarsaareen.

Reittivalikoima kasvoi, kun Aero sai Finnairilta käyttöönsä kaksi ATR-72 -potkuriturbiinikonetta aiempien kahden ATR:n lisäksi.

Tähän saakka Aero on lentänyt Helsingistä Tallinnaan, Jyväskylään, Kuopioon, Vaasaan ja Maarianhaminaan. Uusien kohteiden myötä Aero hoitaa noin 40 Finnairilta siirtynyttä lentovuoroa päivässä.

Seuraavat kaksi ATR-konetta Aero saa Finnairilta elokuun lopussa. Viimeiset kolme Finnairin ATR:ää siirtyvät Aerolle vuoden loppuun mennessä.

Finnairin tarkoitus on parantaa ATR-koneilla hoidetun kotimaan syöttöliikenteen kannattavuutta. Aero kykenee lentämään emoyhtiötä halvemmalla, sillä yhtiön henkilökunta koostuu suomalaisten lisäksi virolaisista. Aeron mukaan henkilökunnan valintakriteerit ja koulutus ovat kuitenkin samantasoisia kuin Finnairilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat