ADT antoi Seppälälle vakavan moitteen

Dopingtutkija Timo Seppälä saa jatkaa tehtävässään. Antidoping-toimikunta antoi hänelle kuitenkin vakavan moitteen rattijuopumuksesta.

Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n hallitus on antanut sivutoimiselle lääketieteelliselle johtajalleen LKT, dosentti Timo Seppälälle vakavan moitteen hänen rattijuopumustapauksestaan. ADT ry:n hallitus totesi teon olleen yllättävä. Seppälän työssä tai yksityiselämässä ei ole aikaisemmin ollut moitittavaa. Seppälä saa teostaan tuomioistuimessa lain mukaisen rangaistuksen.

Timo Seppälä on ollut toistakymmentä vuotta dopingasioiden johtava lääketieteellinen asiantuntija Suomessa. Teolla ei ole vaikutusta hänen asiantuntemukseensa. Sen sijaan hänen julkinen uskottavuutensa urheilun sääntöjen puitteissa tapahtuvan puhtaan urheilun puolestapuhujana on saattanut heiketä, toteaa ADT lausunnossaan.

ADT ry:n hallitus päätti yksimielisesti, että Seppälä jatkaa ADT ry:ssä sivutoimisena lääketieteellisenä johtajana. ADT ry:ssä Seppälän toimenkuvaan kuuluu erityisesti dopingtestaustoiminnan kehittäminen, kansainvälisten dopingsäännösten seuranta ja dopingiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen seuranta sekä kiellettyjen lääkeaineiden ja menetelmien luettelon päivittäminen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat