Adoption onnistuminen vaatii yhä enemmän vanhemmilta

Adoptioiden määrä ulkomailta Suomeen on laskussa. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna adoptioita tehtiin 224, kun taas huippuvuonna 2005 Suomeen tuli ulkomailta 338 lasta.

Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentula kertoo laskun johtuvan suureksi osaksi Kiinasta tulevien lasten määrästä.

- Poikkeusvuosina 2004-2005 Suomeen saapui Kiinasta yhteensä 133 lasta. Sittemmin Kiina-adoptioiden määrä on selvästi laskenut ja muiden maiden adoptioissa on taas pysytty samalla tasolla, Pärssinen-Hentula kertoo.

Kiina-adoptioiden näkyy Pärssinen-Hentulan mukaan myös muissa maissa. Nyt on palattu huippuvuosia edeltävään aikaan, eli tilanne on Pärssinen-Hentulan mukaan normalisoitunut.

- Myös se vaikuttaa, että adoptoitavien lasten ikä ja taustat ovat muuttumassa vaativammiksi. Haetaan perheitä, joilla on valmiuksia ottaa vanhempia lapsia tai lapsia, joilla on erityistarpeita, kuten sairauksia.

Elinolot lähtömaissa ovat parantuneet, ja nuorimmat ja terveimmät lapset saavat usein perheen jo kotimaassaan.

- Tarvitaankin myös erittäin vahvoja vanhempia, vahvoja perheitä erityistaustaisille lapsille, Pärssinen-Hentula toteaa.

Tie uuteen kotiin on pitkä

Samalla, kun kansainvälisten adoptioiden määrä on laskussa, myös hakijoiden määrä on kääntynyt alamäkeen.

Adoptioprosessi voi olla todella pitkä.

- Pariskunta on voinut yrittää pitkään biologista lasta, kokeillut hedelmöityshoitoja ja on vasta sitten hakeutunut adoptioneuvontaan. Sitten odotetaan adoptiolupaa, minkä jälkeen odotetaan lapsen saamista, Pärssinen-Hentula kertoo.

Toisaalta kun lupa on saatu, voi lapsen saamisen odotusajoissa olla paljonkin vaihtelua.

- Päätökset siitä, mihin perheeseen lapsi annetaan, tehdään pitkälti kotimassa. Hajonta odotusajalle on suuri, yhdestä neljään vuotta.

Pärssinen-Hentula kertoo adoption onnistumisen vaatimusten vaihtelevan maittain.

- Kaikilla mailla on oma käsityksensä siitä, millainen on hyvä perhe. Ikä ja taloudellinen tilanne vaikuttavat, ja Pelastakaa Lapset ry:n kontaktimaista esimerkiksi Filippiinit vaativat, että hakijoilla ovat kristillinen elämänkatsomus.

Viime vuonna Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälisen adoptiotoiminnan kautta Suomeen saapui 72 lasta. Pärssinen-Hentula uskoo, että samoihin lukemiin ylletään myös tänä vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat