"Adoptiolapset ovat ennakkoluulojen murtajia"

Nainen pitelee nallea.

Suomessa tehdään parhaillaan laajaa selvitystä ulkomailta Suomeen adoptoitujen lasten sopeutumisesta uuteen kotimaahansa.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut ylilääkäri Jari Sinkkonen Pelastakaa Lapset ry:stä kertoo, että runsaan vuoden ajan käynnissä ollut selvitys kartoittaa muun muassa lasten taustoja, terveydentilaa ja itsetuntoa.

- Yksi punainen lanka tutkimuksessa on ilmiö, jota nimitetään reaktiiviseksi kiintymyssuhdehäiriöksi. Se saattaa näkyä niin, että lapsi on valikoimattoman sosiaalinen eli hän lähtee melkein kenen tahansa mukavan ihmisen matkaan ilman mitään kritiikkiä. Monilla adoptiolapsilla tätä ongelmaa ei ole, ja se on useimmiten lyhytkestoinen. Joillakin siitä saattaa kuitenkin muodostua pitkäkestoinen ongelma, Sinkkonen kertoo.

Nyt on menossa selvityksen toinen vaihe, jossa tutkitaan jo aikustuneiden adoptoitujen sopeutumista Suomeen.

- Meitä kiinnostaa se, että monet näistä lapsista ovat olleet esteiden ja ennakkoluulojen murtajia tässä meidän kovin homogeenisessä Suomessamme, jossa vielä vuonna 1952 olympialaisten aikaan tultiin ihmettelemään neekeriä, Sinkkonen toteaa.

Selvityksen lähtökohdaksi on otettu vuoden 1985 adoptiolaki, jonka jälkeen Suomeen tulleiden adoptiolasten kokemukset ovat kartoituksen kohteena.

- Vielä nämä alkupuolen lapset ovat olleet hyvin tarkan syynin alaisina ja heitä on oudoksuttu. Toisaalta siellä on valtava määrä hyvin sujuneita, todellisia menestystarinoita.

- Kansainvälisistä tutkimuksista tiedämme sen, että adoptio on erittäin hyvää, mielekästä ja järkevää lastensuojelua, Sinkkonen muistuttaa.

Usein esille tuleva asia on se, että adoptiolapsen saaminen Suomessa on pitkä prosessi.

- Monet vanhemmat kokevat, että se on ollut valtavaa syynäämistä ja suorastaan kyttäämistä. Pointti on kuitenkin se, että hakijoita on paljon enemmän kuin tulevia lapsia. Tämä taas on kiinni maista, joista lapset tulevat. Esimerkiksi Kiina on selvästi kiristänyt adoptiolasten maasta luovuttamista.

Lue myös:

    Uusimmat