Adoptiohakemuksien määrä kasvussa

Adoptiohakemusten määrä on kasvussa. Kiinnostus kansainväliseen adoptioon on kasvussa, kertoo adoptio- ja kummijärjestö Interpedia.

-

Adoptio- ja kummijärjestö Interpedia kirjasi viime vuonna kaikkiaan 177 adoptiohakemusta, ja yhdistyksen kautta adoptoitiin samana aikana 105 lasta. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävän vaasalaisen järjestön kautta on vuosien kuluessa Suomeen saapunut yhteensä 1 136 lasta.

Interpedian tiedottaja Terhi Hollon mukaan adoptoiduista lapsista tyttöjä oli 58 ja poikia 47.

-Kiinnostus kansainvälisiä adoptioita kohtaan on edelleen kasvussa, sillä tietopaketteja tilattiin viime vuonna ennätysmäärä eli runsaat 580 kappaletta, ja uusia adoptionhakijoita rekisteröityi 177, joka sekin on enemmän kuin koskaan aiemmin, kertoo Hollo.

Interpedialla on Suomessa pitkäaikaisin kokemus kansainvälisistä adoptioista. Järjestön ohella valtuutettuina palvelunantajina kansainvälisissä adoptioissa toimivat myös Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin kaupungin sosiaalivirasto.

-Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna kansainvälisen adoptiotoiminnan historia on Suomessa kuitenkin lyhyt, Hollo painottaa.

Hollo kertoo että, vaikka kiinnostus ja hakijamäärät ovat kasvaneet, odotusajat ovat pysyneet suurin piirtein samoina viimeisen kymmenen vuoden ajan. Viime vuonna odotusaika hakemuksen lähettämisestä ulkomaille lapsen saapumiseen oli noin puolitoista vuotta. Ajat vaihtelevat kuitenkin maittain.

Eniten lapsia saapui Kiinasta, josta adoptoitiin 30 tyttöä ja viisi poikaa. Thaimaasta tuli 28 ja Kolumbiasta 27 lasta. Intiasta ja Etiopiasta saapui kummastakin kuusi lasta ja vuoden 2003 uudesta kontaktimaasta Etelä-Afrikasta samoin kolme.

Kun Interpedian adoptiotoiminta on suuntautunut Euroopan rajojen ulkopuolelle, niin Pelastakaa Lapset ry:n kautta adoptoidaan lapsia myös Euroopan alueelta Puolasta ja Venäjältä.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston adoptiotoiminta Euroopassa suuntautuu Viroon. Euroopan ulkopuolisia maita ovat näillä mm. Kiina, Filippiinit, Thaimaa, Kolumbia ja Etelä-Afrikka.

Interpedian kautta viime vuonna adoptoiduista lapsista 92 oli iältään 0-2-vuotiaita. Vanhin Suomeen tullut lapsi oli kuusivuotias.

-Meidän kauttamme ei kouluikäisiä lapsia viime vuoden aikana adoptoitu, sanoo Hollo.

Sosiaali- ja terveysministeriö valvoo adoptiotoimintaa. Sen alainen adoptiolautakunta myöntää luvat hakijoille ja toiminta perustuu lakiin. Ennen lautakunnan päätöstä paikalliset sosiaaliviranomaiset ovat tarkkaan selvittäneet adoptioperheitten taustat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat