ACN:n karhukirjeet hyvän perintätavan vastaisia

Kuluttaja-asiamiehen mukaan teleoperaattori ACN peräsi saataviaan hyvän perintätavan vastaisesti. Noin 16 000 teleoperaattori ACN:n entistä asiakasta sai perintätoimistolta kirjeen, jossa karhutaan yli vuosi sitten syntyneitä laskuja.

Teleoperaattori ACN:n entisten asiakkaiden saamat perintäkirjeet ovat hyvän perintätavan vastaisia, katsoo kuluttaja-asiamies. Kuluttaja-asiamies otti asiaan kantaa sen jälkeen, kun tuhannet ACN:n entiset asiakkaat ottivat yhteyttä kuluttajaviranomaisiin laskun saatuaan.

Osa kuluttajista on jo aikanaan maksanut laskun ja osa on hämmentynyt loppusummasta, jonka kuluttajien käsityksen mukaan kuuluisi olla pienempi.

Laskujen perintää hoitava Alektum-niminen perintätoimisto on antanut asiakkaille kaksi viikkoa maksuaikaa. Sen jälkeen saatavien perintää voidaan jatkaa ulosotossa.

Kuluttaja-asiamies pitää maksuaikaa liian lyhyenä laskutukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi.

Lakimies Jorma Pesonen Kuluttajavirastosta neuvoo, että kuluttajien pitää valittaa laskuista suoraan perintätoimistoon.

Pesonen huomauttaa myös, että Alektum on vaatinut perintäkirjeestään liikaa kuluja. Lain mukaan velkoja saa periä kirjallisesta maksumuistutuksesta enintään viisi euroa.

-Alektum on kuitenkin veloittanut 21-45 euroa sen mukaan, kuinka suurta summaa he ovat perimässä, Pesonen sanoo.

Alektumilla on tämän viikon loppuun saakka aikaa antaa selvitys, kuinka se aikoo palauttaa liikaa perityt perintäkulut.

Noin 16 000 teleoperaattori ACN:n entistä asiakasta sai perintätoimistolta kirjeen, jossa karhutaan yli vuosi sitten syntyneitä laskuja. ACN:n toiminta päättyi sen jälkeen, kun TeliaSonera haukkasi sen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat