Acehin rauhanneuvottelut jatkuvat huhtikuussa

Acehin rauhanneuvotteluja jatketaan kolmannella kierroksella, joka pidetään Helsingissä 12.-17. huhtikuuta.

Neuvotteluissa välittäjänä toiminut presidentti Martti Ahtisaari totesi, ettei ratkaisevaa läpimurtoa ole vielä tapahtunut, mutta että tänään päättynyt toinen neuvottelukierros sujui rakentavassa ja arvokkaassa hengessä.

- Yhdellä tavalla on tapahtunut läpimurto; ei siten että olisimme saaneet asian ratkaistua mutta siten, että olemme pystyneet esittämään kysymyksiä ja saaneet vastauksia. Neuvotteluissa käsiteltiin itsehallintomalleja Acehin maakunnalle, yleistä armahdusta, turvallisuusjärjestelyjä, sopimuksen määräysten toimeenpanon valvontaa ja aikataulukysymyksiä.

Seuraava kierros on Ahtisaaren mukaan vasta huhtikuussa, jotta osapuolet ehtivät analysoida avoimia kysymyksiä ja valmistautua perusteellisesti. Neuvonpidontakarajaksi hän asetti heinäkuun. Jos sopimus syntyy, on Ahtisaaren mukaan välttämätöntä, että sen valvojaksi saadaan ulkopuolinen taho. YK-operaatio ei tule kysymykseen, koska se merkitsisi kysymyksen kansainvälistämistä, mitä Indonesia ei hyväksy, hän totesi.

Ahtisaari kehotti sekä Indonesian hallitukseen että Vapaa Aceh-liikkeeseen äärimmäiseen maltillisuuteen alueella, neuvottelujen ollessa herkässä vaiheessa. Sanataidetta itsehallinnosta Vapaa Aceh-liike toi neuvotteluihin uuden käsitteen, "self-government", eli itsehallinto. Indonesian hallitus on tähän asti tarjonnut "erityisitsehallintoa" eli "special autonomy".

- Se merkitsee itsehallintoa Indonesian sisällä. Joskus tällaisissa neuvotteluissa on hyötyä siitä, että käytetään erilaista terminologiaa, kun meidän täytyy joka tapauksessa avata nämä käsitteet, Ahtisaari sanoi, ryhtymättä erittelemään kahden sanan eroavaisuuksia.

Suomen oma itsehallintoratkaisu, eli Ahvenanmaan itsehallinto, ei Ahtisaaren mukaan ollut neuvotteluissa millään tavalla esillä.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 23.02.2005)

Lue myös:

    Uusimmat