Mainos

Aceh-neuvotteluissa päästiin sopuun

Vantaalla käytävissä Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen (GAM) välisissä rauhanneuvotteluissa on päästy sopuun.

Acehin rauhanneuvotteluiden osapuolet ovat päässeet yksimielisyyteen rauhaan tähtäävästä sopimuksesta, kertoi presidentti Martti Ahtisaari Helsingissä.

Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen GAMin edustajat varmensivat sopimuksen nimikirjaimillaan tänään. Sopimus allekirjoitetaan 15. elokuuta Helsingissä.

Osapuolet pääsivät yksimielisyyteen myös neuvotteluissa loppuun asti hiertäneessä kiistassa, joka koski acehilaisten oikeutta perustaa paikallispuolueita. Osapuolet ovat yhteisen julkilausumansa mukaan sitoutuneet luomaan olosuhteet, joissa acehilaisten mielipiteet otetaan huomioon. Sitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, ei kerrottu.

Vantaalla neuvotellun sopimuksen sisältöä ei ole tarkoitus julkistaa, ennen kuin se allekirjoitetaan, kertoi Ahtisaari.

Acehiin kaavaillaan lähetettäväksi myös EU:n rauhantarkkailijoita. Virallisesta päätöstä ei kuitenkaan ole tehty.

- Kyse olisi siviilitarkkailijoista, sanoi Ahtisaari.

Hän sanoi vedonneensa molempiin osapuoliin, että nämä pidättäytyisivät voimankäytöstä ennen rauhansopimuksen allekirjoitusta. Väkivalta maakunnassa on jatkunut näihin päiviin asti.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 17.07.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.