Abu Sayyaf uhoaa jälleen

Sissiryhmä Abu Sayyaf on jälleen uhannut viivyttää Jolon saarella panttivankeinaan pitämien ulkomaalaisten vapauttamista. Sissien mukaan vankeja ei vapauteta, ellei kahta sissiryhmään olettavasti kuuluvaa pidätetettyä miestä vapauteta, neuvotteluja lähellä olevat lähteet kertoivat aamulla.

Jolon Abu Sayyaf-sissien johtaja Ghalib Andang (Commander Robot) lähikuvassa, 22

Kaksi miestä pidätettiin torstaina Zamboangan kaupungissa, kun he yrittivät vaihtaa 245 000 dollaria paikalliseksi valuutaksi pankissa. Pidätettyjen mukaan Abu Sayyafin johtaja Galib Andang oli määrännyt heidät vaihtamaan rahat. Uutistoimisto DPA:n mukaan pidätetyt ovat sissien johtajien sukulaisia.

Lähteiden mukaan Andang on uhannut tappaa panttivankeja, mikäli rahoja ja kahta pidätettyä ei toimiteta sisseille. Lähteet kuitenkin sanoivat, että Andangin uhkaus oli vihaisessa mielentilassa lausuttu ja sitä ei pitäisi ottaa vakavasti. The Inquirer -lehden mukaan sissit ovat uhanneet tappaa joko kaksi eurooppalaista tai kaksi saarnamiestä.

DPA kertoi, että sisseille on maksettu tähän mennessä 5,5 miljoonaa dollaria lunnaita jo vapaaksi päässeistä yhdeksästä malesialaisesta, kahdesta saksalaisesta ja kolmesta filippiiniläisestä. Lähteet arvelivat, että kahden pidätetyn miehen vapauttamisen pitäisi tyydyttää sissejä, jotta nämä vapauttaisivat puolet 12 ulkomaalaisesta vangista.

Filippiinien hallituksen pääneuvottelija Roberto Aventajado on kuitenkin kiistänyt tiedot, joiden mukaan Abu Sayyaf olisi asettanut kahden pidätetyn vapauttamisen ehdoksi panttivankien vapauttamiselle.

Zamboangassa on vaihdettu viime aikoina suuria summia dollareita paikallisiksi pesoiksi. Oletettavasti summat ovat sisseille maksettuja lunnaita. Abu Sayyaf on pitänyt panttivankeja viidakkoleireissään 126 päivää.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat