Aborttirekisteri jakaa mielipiteitä Ruotsissa

Ruotsin hallituspuolueet ovat erimielisiä abortin tehneiden naisten rekisteröimisestä.

Svenska Dagbladet -lehden mukaan maltillinen kokoomus, keskusta ja kansanpuolue vastustavat niin sanottua aborttirekisteriä. Sen sijaan kristilliset kannattavat esitystä, jonka mukaan kaikkien abortin tehneiden naisten henkilötiedot tallennettaisiin.

Uutta aborttirekisteriä on ehdottanut tutkija Anders Milton, joka on Ruotsin hallituksen pyynnöstä selvittänyt aborttien ennaltaehkäisyä. Hänen mukaansa abortin tehneiden naisten henkilötunnukset tallentamalla voitaisiin vähentää ei-toivottuja raskauksia.

Rekisterin avulla saataisiin Miltonin mukaan tietoa muun muassa siitä, kuinka moni abortti johtuu esimerkiksi sikiön epämuodostumista, sosiaalisista syistä tai kulttuurieroista. Abortin tehneiden rekisteröiminen mahdollistaisi myös muun muassa komplikaatioiden seuraamisen ja ennaltaehkäisevän työn parantamisen.

- Rekisteri herättää aina kielteisiä tuntemuksia, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että ajatusta olisi syytä kokeilla. Me olemme pitkään ihmetelleet, miksi emme voi ehkäistä abortteja. Jos saisimme tietää hieman enemmän abortin syistä, voisimme suunnata (ennaltaehkäisevää) työtä oikeaan suuntaan, sanoo parlamentin sosiaalivaliokunnan jäsen, kristillisdemokraattien Chatrine Pålsson Ahlgren.

Ruotsin muut hallituspuolueet eivät kuitenkaan suhtaudu esitykseen yhtä positiivisesti.

- Minun välitön kantani on se, että tämä on liian arkaluonteista tietoa, jotta sitä voitaisiin tallentaa rekisteriin, sanoo sosiaalivaliokunnan jäsen, kansanpuolueen Barbro Westerholm.

Hänen mukaansa sosiaaliturvatunnusten liittäminen aborttitilastoihin on liian riskialtista.

- Siinä on vaara, että ihmiset hakevat aborttia väärällä henkilöllisyydellä.

Tutkija Miltonin ehdotukseen sisältyy myös seksuaalikasvatuksen parantamista ja edullisempia ehkäisyvälineitä.

Aborttien määrä lisääntyi Ruotsissa viime vuonna reilulla prosentilla. Teini-ikäisten abortit ovat puolestaan vähentyneet.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat