Aborttilaiva kuohuttaa Puolassa

Women on waves - järjestö saapui Puolaan eilen laivaklinikallaan antamaan naisille ehkäisyneuvontaa ja mahdollisuuden aborttiin. Aikaisemmin järjestö on ollut muun muassa Irlannissa.

Katolisen Puolan aborttilaki on Euroopan tiukimpia. Eilen Women on waves - järjestö koitti kepillä jäätä, kun sen laivaklinikka purjehti Wladyslawowon satamaan.

Hollantilainen laivaklinikka pyrkii antamaan puolalaisnaisille ehkäisyneuvontaa ja mahdollisuuden aborttiin. Puolassa se otettiin vastaan raivokkaiden mielenilmausten kera. Puolan viranomaiset, kansallismieliset järjestöt ja katolinen kirkko etsivät yhä keinoja estää laivan toiminta.

Mielenosoittajat pommittivat laivaa punaisella maalilla ja nimittivät hollantilaisia murhaajiksi ja natseiksi. Äänitilasta kilpaili myös naisjärjestöjen edustajia, jotka toivottivat laivan tervetulleeksi.

Raskauden keskeytys sallitaan Puolassa ainoastaan silloin, jos äidin terveys on vaarassa, lapsi on epämuodostunut tai jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta. Euroopan maista yhtä ankara laki on vain Irlannissa. Molemmat maat ovat syvästi katolisia.

Abortinvastustajat vetoavatkin nyt kirkkoon ja paavi Johannes Paavaliin, jotta aborttilaiva saataisiin painostettua pois Puolasta. Lain voimalla laiva tuskin kääntyy: Potilaat kuljetetaan kansainväliselle vesialueelle, jossa voidaan noudattaa Hollannin lakeja. Järjestö perustelee toimintaansa muun muassa laittomien aborttien riskeillä.

Puolan viranomaiset hakevat kuitenkin yhä järjestelmän porsaanreikiä. Tänään puolalainen syyttäjä on etsinyt aluksesta laittomia katumuspillereitä, mikä riittäisi syyksi karkotukseen. Järjestön mukaan ratsia oli tulokseton. Jos suunnitelmat toteutuvat, laiva viipyy Puolassa vielä kaksi viikkoa.

(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 23.06.2003)

Lue myös:

    Uusimmat