Abortteja aiempaa vähemmän

Raskaudenkeskeytysten määrä on kääntynyt Suomessa laskuun. Selvää syytä kehitykseen ei ole, mutta jälkiehkäisypillereiden arvellaan olevan osasyy.

Abortteja tehdään nyt Suomessa aikaisempaa vähemmän. Tänä vuonna kesäkuun loppuun mennessä keskeytyksiä tehtiin koko maassa reilut 5 250, kun taas viime vuonna vastaavana aikana niitä oli 325 enemmän, kertovat Stakesin tuoreet tilastot.

Eniten eli kymmenisen prosenttia väheni alle 20-vuotiaiden aborttien määrä, mutta myös 20-34-vuotiaiden raskaudenkeskeytykset vähenivät merkittävästi, 4,7 prosenttia. Yli 35-vuotiaiden kohdalla vähennys on ollut pienintä eli vain 0,3 prosenttia.

Kehittämispäällikkö Mika Gissler Stakesista arvelee aborttien määrän vähennyksen varsinkin teinien kohdalla johtuvan mm. jälkiehkäisypillerien tulosta reseptivapaaseen myyntiin apteekkeihin viime toukokuussa. Ns. katumuspillerin vapautuminen ei Gisslerin mielestä kuitenkaan täysin selitä raskaudenkeskeytysten määrän laskua varsinkaan kaikissa ikäryhmissä.

-Onko selitys sitten se, että ehkäisystä on puhuttu paljon enemmän, vai johtuuko muutos kulttuurisista syistä, hän aprikoi.

Teiniabortit vähentyneet Ruotsissakin

Mikäli ensimmäisen vuosipuoliskon myönteinen suuntaus jatkuu, ennusteen mukaan tänä vuonna tehtäisiin kaikkiaan noin 10 250 raskaudenkeskeytystä eli 650 viimevuotista vähemmän. Raskaudenkeskeytysten määrä on ollut yhtä alhainen viimeksi kahdeksan vuotta sitten.

Myös Ruotsissa nimenomaan nuorten raskaudenkeskeytysten määrä on Gisslerin mukaan kääntynyt laskuun.
-Nuorten kohdalla näyttää olevan sama suuntaus Ruotsissa ja Suomessa. Itse asiassa viimeiset 15-20 vuotta nuorten keskeytysten määrä on noudatellut samaa trendiä molemmissa maissa, Gissler kertoo.

Hän uskookin, että aborttien määrän laskun takaa löytyy myös kulttuurillista taustaa.

-Kehitystä ei siis voida selittää meidän seksuaaliopetuksellamme tai palvelujärjestelmällämme, Gissler huomauttaa.

Kuntaeroja palveluissa


Viime aikoina on julkisuudessa puhuttu paljon suomalaisten koulujen seksivalistuksesta, tai pikemminkin sen vähenemisestä.

-Nuorten seksivalistuksesta on puhuttu niin paljon, että varmasti siihen on alettu myös kiinnittää huomiota. Osassa kuntia tämä alkaa ollakin jo ihan hyvällä mallilla. Esimerkiksi Turussa on panostettu paljon nuorille suunnattuihin ehkäisy- ja muihin palveluihin, Gissler toteaa.

Tosin nuorille suunnattujen seksuaalipalvelujen osalta eri kuntien välillä on hänen mukaansa suuria eroja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat