Abortinvastustajat kaavailevat omaa puoluetta Ruotsissa

Uusi puolue ajaisi raskauden keskeytyksille täyskieltoa.

Ruotsin kristillisdemokraattisen puolueen sallivaan aborttilinjaan pettyneet jäsenet suunnittelevat uuden puolueen perustamista. Uusi ryhmä perustaisi toimintansa tiukemmin kristillisiin arvoihin ja Raamattuun.

-Jonkun täytyy puolustaa syntymättömän lapsen oikeuksia ja sitä varten täytyy olla olemassa puolue, sanoo hankkeen johtohahmoihin kuuluva Per Kronlid kristillisessä Dagen-lehdessä.

Uusi puolue ajaisi raskauden keskeytyksille täyskieltoa. Linjan mukaan edes vakavat sikiövauriot eivät olisi näin ollen peruste abortille.

-Tämä on keino puolustaa elämän pyhyyttä, Kronlid perustelee.

Abortinvastustajat jäivät viime viikolla tappiolle kristillisdemokraattien puoluekokouksessa, kun he yrittivät saada puolueen vaatimaan tiukennusta Ruotsin nykyiseen lainsäädäntöön, joka sallii abortin vapaasti 18. raskausviikolle saakka.

Kronlidin mukaan uusi puolue pyritään saamaan kasaan vuoden 2010 vaaleihin. Huimia toiveita pääsystä vallan saleihin hän ei kuitenkaan elättele:

-Luulen, että pääsemme johonkin 1-2 prosenttiyksikön (kannatuksen) tienoille, hän sanoo Dagen-lehden haastattelussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat