Aboriginaalit mellakoivat eristetyssä kaupungissa

Aurukunissa tapeltiin viimeksi isommalla joukolla syyskuussa. Poliisi lennätti tällä kertaa paikalle taktisen iskuryhmänsä lopettamaan väkivaltaisuudet.

Noin 200 aboriginaalia tappeli kadulla Australiassa eilen. Rettelöitsijät olivat aseistautuneet keihäin, kepein ja veitsin. Ainakin yksi sai vakavia päävammoja.

Poliisin mukaan kahakka alkoi ravintolariidasta Aurukunissa, eristetyllä aboriginaalien asuinalueella pohjoisessa Queenslandissa.

- Ravintolasta riitelijät siirtyivät kadulle, jossa noin 200 ihmistä alkoi tapella. Osa heistä oli aseistautunut keihäin, kepein ja veitsin, sanoo Australian poliisin edustaja.

Ainakin yksi sai tappelussa vakavia päävammoja. Poliisi lennätti taktisen iskuryhmänsä Aurukuniin lopettamaan väkivaltaisuudet.

- Emme tiedä vielä, mistä tappelu alkoi. Kyse saattaa olla kahden perheen välisistä vihamielisyyksistä, poliisin puhemies kertoo.

- Saatamme kuljettaa heidät ulos alueelta kuultaviksi, mutta jos alkoholilla oli osuutta asiaan, meidän täytyy odottaa, kunnes he selviävät.

Aurukunissa on tapahtunut useita alkoholin siivittämiä mellakoita viime vuosina. Alkoholi- ja huumeongelmat ovat aboriginaalien keskuudessa yleisiä, vaikka hallitus on kieltänyt alkoholin aboriginaalien alueilla. Viimeksi aboriginaalit tappelivat isommalla joukolla syyskuussa, kun salakuljettavat toivat lastin alkoholia Aurukuniin.

Australian 20 miljoonasta asukkaasta noin 460 000 on aboriginaaleja. Heidän odotettu elinikänsä on 17 vuotta vähemmän kuin valkoisilla australialaisilla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat