Abbas vetosi rauhan puolesta

Palestiinalaisten presidentti toivoo ulkomaailman kumoavan palestiinalaisten vastaiset tavoitteet. Uuden yhteishallituksen toivotaan lopettavan keskinäiset valtataistelut. Hallituksenmuodostajan mukaan palestiinalaisilla on oikeus vastustaa Israelin miehitystä.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on vedonnut rauhan saamiseksi Lähi-itään. Abbas puhui parlamentissa, joka oli koolla äänestämässä uudesta laajapohjaisesta hallituksesta.

Abbas sanoi kansansa sanoutuvan irti väkivallasta ja olevan valmis jatkamaan neuvotteluja oikeudenmukaisen rauhansopimuksen saamiseksi. Hän toivoi ulkomaailman kumoavan palestiinalaisten vastaiset pakotteet.

Uuden hallituksen muodostavat Hamas- ja Fatah-järjestöt yhdessä. Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas hyväksyi hallituksen kokoonpanon toissa päivänä.

Yhteishallituksen toivotaan lopettavan palestiinalaisten keskinäiset valtataistelut, jotka ovat vaatineet kymmenien ihmisten hengen joulukuusta lähtien.

Hania: Palestiinalaisilla oikeus vastarintaan

Palestiinalaisten hallituksenmuodostaja Ismail Hania katsoo, että palestiinalaisilla on oikeus Israelin vastaiseen vastarintaan sen kaikissa muodoissa. Hania sanoi parlamentissa, että palestiinalaisilla on laillinen oikeus vastustaa Israelin miehitystä.

Hän sanoi samalla haluavansa vahvistaa Israelin kanssa solmittua tulitaukoa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat