Abbas kiistää yrittäneensä sulkea Hamasin vaaleista

Epätietoisuus palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin aikeista jatkui tänään, kun Abbas kiisti tiedon jonka mukaan hän suunnittelisi Hamas-järjestön sulkemista pois tulevista vaaleista.

Uutistoimisto AFP kertoi aiemmin tänään toimittajansa nähneen Abbasin allekirjoittaman asetuksen, jolla tehtäisiin muutoksia palestiinalaisten vaalilakiin.

Uusi asetus velvoittaisi kaikki palestiinalaiset ehdokkaat noudattamaan Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n poliittista ongelmaa. Hamas ei sitä noudata, sillä PLO tunnustaa Israelin valtion.

- Presidentti Abbas on keskustellut PLO:hon kuuluvien ryhmien kanssa uudesta vaalilakiluonnoksesta, myönsi Abbasin tiedottaja Ahmad Daud.

- Tavoitteena on antaa seuraavia vaaleja koskeva presidentin asetus, mutta (asetusta) ei ole vielä julkaistu, Daud korosti.

Abbas on jo aiemmin kertonut kaavailevansa lakimuutoksia, jotka heikentäisivät tällä hetkellä Gazan aluetta hallussaan pitävän Hamasin mahdollisuuksia toistaa vuoden 2006 kaltainen vaalivoitto.

Presidentin aikeista raivostunut Hamas sanoi, ettei Abbasilla ole mitään oikeutta puuttua vaalilakiin.

- Vain parlamentti voi muuttaa palestiinalaisten lakeja, ei presidentti. Emme ole huolissamme näistä aikeista, koska ne ovat laittomia. Vaalit eivät voi onnistua, mikäli Hamas ei hyväksy niitä, varoitti Hamasin tiedottaja Sami Abu Zuhri.

Abbas hakee ennenaikaisia parlamenttivaaleja palestiinalaisalueille, joissa normaalijärjestyksen mukaan pidettäisiin seuraavat vaalit vasta vuonna 2010.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat