Abbas: Israelin hyökkäys anteeksiantamaton rikos

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on saapunut Länsirannalle Jerikoon selvittämään eilen puhjennutta kriisiä. Abbas tuomitsee kovin sanoin Israelin eilisen hyökkäyksen Jerikon vankilaan.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on kutsunut Israelin hyökkäystä Jerikon palestiinalaisvankilaan anteeksiantamattomaksi rikokseksi. Euroopan-matkansa keskeyttänyt Abbas kävi päivällä tutustumassa tuhottuun vankilaan.

Eri puolilla Länsirantaa ja Gazan aluetta ihmiset noudattivat palestiinalaisjärjestöjen kehotusta ja ryhtyivät lakkoon vastalauseena Israelin rynnäkölle. Israelin joukot olivat puolestaan hälytystilassa äärijärjestöjen uhattua Israelia kostolla.

Jerikon vankilan piiritys päättyi eilisiltana, kun PFLP:n johtaja Ahmad Saadat ja muut Israelin tavoittelemat palestiinalaistaistelijat antautuivat. Israel syyttää Saadatia vuonna 2001 tehdystä matkailuministerin murhasta.

- Se mitä tapahtui on ruma rikos, jota ei voi antaa anteeksi. Se on nöyryytys palestiinalaiskansalle ja rikkoo kaikkia sopimuksia. Israelin tekemät pidätykset olivat laittomia, Abbas sanoi käydessään tutustumassa vankilaan.

Samalla Abbas kuitenkin vetosi palestiinalaisiin, jotta he eivät ryhtyisi sieppaamaan ulkomaalaisia tai hyökkäisi kansainvälisiin kohteisiin.

Siepatut vapaaksi

Palestiinalaistaistelijat vapauttivat tänään loput sieppaamansa ulkomaalaiset. Vapaaksi pääsivät kaksi ranskalaista ja yksi eteläkorealainen toimittaja sekä yksi kanadalainen, jonka panttivangiksi jääminen ei ollut aiemmin tiedossa. Kuusi muuta panttivankia vapautettiin jo eilen pian sieppauksen jälkeen.

Israel sanoi, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä vankilaan sen jälkeen kun Saadatia ja muita pidätettyjä valvoneet amerikkalaiset ja brittiläiset tarkkailijat vetäytyivät pois vankilasta turvallisuussyihin vedoten.

Israelilaisissa sanomalehdissä kymmenen tuntia kestänyttä vankilaoperaatiota pidettiin menestyksenä. Sen katsottiin lisäävän ihmisten luottamusta virkaatekevään pääministeriin Ehud Olmertiin ennen myöhemmin tässä kuussa pidettäviä vaaleja.

Ääriryhmä Hamasin edustajan mukaan Israelin hyökkäys vahvisti ryhmän päätöstä, jonka mukaan se ei luovu aseista eikä tunnusta Israelia. Tämäntyyppinen "rikos" ei jää vaille vastareaktiota, edustaja lupasi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat