Antti Blåfield kirjoittaa Helsingin Sanomista kolmen Erkko-sukupolven tiukassa ohjauksessa.
Tänään julkistettava Loistavat Erkot – Patruunat ja heidän päätoimittajansa Blåfield piirtää Aatos Erkosta kuvan perustyöntekijän etua puolustavana suuromistajana.
Blåfieldin mukaan työpaikkojen säilyminen oli Aatos Erkolle kunnia-asia. Kun teknologian murros teki kirjapainojen latomot tarpeettomiksi, ketään ei irtisanottu.
Ihmisiä siirrettiin uusiin tehtäviin, siedettiin joissakin tehtävissä ylisuurta miehitystä ja laskettiin työntekijät eläkkeelle 56-vuotiaina, jos heillä oli 30 vuoden työhistoria, Blåfield kirjoittaa.
Erkko näyttäytyy Blåfieldin kirjassa virkistävänä tuulahduksena yritysjohdon suurpalkkioiden aikaa elävälle ihmiselle myös siinä mielessä, että hän näki yrityksen kokonaisuutena. Tässä kokonaisuudessa rivityöntekijöillä oli yhtä tärkeä rooli kuin johdolla. Siihen liittyi myös Erkolle tärkeä henkilöstörahasto.
Sanoma Osakeyhtiö perusti oman henkilöstörahaston heti kun siihen liittyvä laki tuli voimaan Suomessa 1990.
Rahasto perustui siihen, että yhtiö laittaisi vuosittain osan voitostaan rahastoon, joka sijoittaisi rahat tuottavasti. Tuotto jaettaisiin sitten henkilöstön kesken palveluvuosien tai ansioiden mukaan.
Erkko näki, että henkilöstörahaston avulla henkilöstö saisi oikeutetun osansa yhtiön tuloksesta.
Myös Erkon pitkäjänteisestä omistajapolitiikasta voi löytää vinkkejä nykyisen talousahdingonkin keskellä.
Yksi Sanomien menestyksen avain on ollut juuri se, että omistaja ei ottanut rahaa ulos täältä. Täällä ei ollut ahneita osakkaita, vaan kaikki tulot kipattiin tänne takaisin. He malttoivat odottaa muutaman kymmenen vuotta miljardejansa, muun muassa Ilta-Sanomien päätoimittajana 1984-2003 toiminut arvioi kirjassa.