Aarnion tontin rahakätköstä löytyi seitsemät sormenjäljet - näin niitä selitettiin

Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion Porvoon-tontilta löytyneestä rahakätköstä löytyi yhteensä seitsemän henkilön sormenjäljet.


Rahat oli kätketty Aarnion rakenteilla olleen omakotitalon pihalla olleeseen pengerrykseen. Viime keväänä löydetyssä kätkössä oli käteistä rahaa 64 800 euroa ja ne olivat 100, 200 ja 500 euron seteleinä.

Seteleistä löydettiin kaikkiaan seitsemät sormenjäljet, joista yhdetkään eivät kuuluneet Aarniolle. Ainakin osalla sormenjälkensä jättäneistä epäillään olevan yhteyksiä liivijengeihin.

Kukaan miehistä ei osaa kertoa, miten jäljet ovat päätyneet Aarnion tontilta löytyneisiin seteleihin. He eivät myöskään kuulustelujen mukaan tunteneet Aarniota.

Yksi arveli, että hän on saattanut maksaa kyseessä olevalla 100 euron setelillä 77 gramman hasiserän, mutta piti todennäköisempänä, että hän maksoi huume-erän pienemmillä rahoilla.

Autokauppaa tekevä mies puolestaan arvioi, että hänen sormenjälkensä ovat saattaneet joutua 500 euron seteliin auton myynnin yhteydessä.

Yksi seitsikosta sanoi tuntevansa Aarnion rikoskumppaniksi epäillyn entisen jengipomo Keijo Vilhusen. Hän arvioi, että on saattanut antaa tälle 500 euron setelin, mutta piti sitä epätodennäköisenä.

Neljällä muulla ei ollut poliisin kuulusteluissa mitään käsitystä siitä, miten heidän sormenjälkensä ovat päätyneet kätkön seteleihin.

Lue myös:

    Uusimmat