Aarnion epäillään peitelleen jälkiään Kuopio-jutussa

Omien jälkien peittelyä epäillään Jari Aarnion motiiviksi häneen liittyvässä Kuopio-haarassa.

Tutkintaa johtava syyttäjä Jukka Haavisto kertoo, että esitutkinnassa on selvitetty, miksi eräs huumerikosepäily jätettiin tutkimatta ja olisiko tutkinta kuulunut Helsingin poliisilaitokselle, poliisille Kuopiossa vai molemmille.

– Aarnion epäillään olleen vaikuttamassa, ettei juttua ole tutkittu. Hänellä epäillään olleen omat motiivinsa.

Haaviston mukaan huumerikosepäilyssä on ollut kyse yhdestä ihmisestä ja hasiksesta, jonka määrä on ylittänyt törkeän huumausainerikoksen rajan eli kilon.

Tutkinnanjohdon mukaan tutkimatta jätetyllä hasisjutulla on yhteys tynnyrijuttuun. Siinä Aarnio on nyt epäiltynä huumerikoksista, joita käräjäoikeudessa aletaan puida keväällä. Aarnio on kiistänyt huumerikosepäilyt.

Haavisto pitää mahdollisena, että hasisjuttu olisi voinut johtaa tynnyrijuttuun ja siten Aarnioon.

Aarniota epäillään Kuopio-haarassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Aarnio kiistää tämän.

Muilla ei tietoa Aarnion kytköksistä 

Vyyhdessä epäillään virkarikoksista myös neljää poliisia Kuopiosta. 

– Heidän osaltaan ei mitenkään epäillä, että he olisivat tynnyrijutun takia jättäneet tutkintaa tekemättä, vaan ajatellaan siinä olevan muita syitä.

Kesken jääneen hasisjutun tutkinta alkoi Kuopiossa, ja oikeudelta oli tuolloin haettu sen tutkintaan telekuuntelulupa. Haavisto kertoo, että yhden kuopiolaisen epäillään antaneen oikeudelle väärää tietoa telekuuntelun päätyttyä.

– On syytä epäillä, että on tiedetty, kuka se kuuntelun kohde on ollut, mutta on kuitenkin ilmoitettu, että se on tuntematon.

Vyyhdessä on lisäksi virkarikoksista epäiltynä yksi Aarnion alainen.

– Hänelläkään ei epäillä olevan perusteena missään tapauksessa se Aarnion jälkien peittely.

Haavisto korostaa, etteivät muut epäillyt tienneet Aarnion mahdollisista kytköksistä tynnyrijuttuun. Kaikki kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Kuopio-haara siirtyi tänään syyteharkintaan. Esitutkinta jatkuu vielä muutamasta tietovuodosta, joissa Aarnion epäillään vuotaneen salaista tietoa poliisin tietojärjestelmistä ulkopuolisille, muttei medialle. Aarnio kiistää nämäkin rikosepäilyt.

Lue myös:

    Uusimmat