Ääriryhmä lähetti sieppaamansa naisen vanhemmille vauvauutisen – perheeltä epätoivoinen vetoomus

Neljä vuotta Etelä-Aasiassa talibanien panttivankina ollut amerikkalaisnainen on synnyttänyt toistamiseen vankinaoloaikanaan. Naisen vanhemmat ovat vedonneet ääriliikkeeseen, että nämä vapauttaisivat heidän tyttärensä ja lapsenlapsensa. Tapauksesta uutisoi muun muassa ABC News.

29-vuotias Caitlan Coleman ja Joshua Boyle siepattiin lokakuussa 2012 Afghanistanissa lähellä Pakistanin rajaa. Caitlan oli ollut sieppauksen aikana raskaana.

Ääriryhmä oli toimittanut Colemanin vanhemmille tyttären kirjoittaman kirjeen, jossa tämä kertoi saaneensa jo toisen lapsen.

Vanhemmat julkaisivat videon, jossa nämä vetosivat ryhmän johtajaa vapauttamaan perheen.

– Kiitos, että jaoitte nämä ihanat uutiset. Nämä siunaukset tuottavat meille suurta iloa, isä James Coleman sanoo videolla.

– Nämä uutiset tuottavat meille myös suurta surua. Haluamme epätoivoisesti olla yhdessä tyttäremme kanssa ja pitää lapsenlapsiamme sylissämme, haluamme tavata heidät ja pitää heistä huolta.

Isä pyysi ääriryhmää kohtelemaan perhettään niin kuin he kohtelisivat omia sukulaisiaan.

– Pyydän että antaisitte armoa. Antakaa Caityn ja hänen perheensä tulla kotiin.

 

Lue myös:

    Uusimmat