Äärioikeistopuolueen kieltäminen etenee Saksassa

Saksan hallitus on pyytänyt perustuslakituomioistuinta kieltämään äärioikeistolaisen NPD-puolueen.

Natsivaakuna

Vuonna 1964 perustettu NPD on Saksan hallituksen mukaan viime aikoina ilmaissut yhä aggressiivisempia ulkomaalaisvastaisia asenteita ja pyrkinyt vetoamaan skinhead-liikkeeseen. Hallitus toimitti myöhään eilen perustuslakituomioistuimelle 90-sivuisen dokumentin, jossa syytetään puoluetta perustuslain ja oikeudellisen järjestelmän uhkaamisesta ja vaaditaan sen lakkauttamista.

Saksan laki kieltää natsiaatteiden levittämisen ja juutalaisvainojen kieltämisen. Puolue voidaan myös lakkauttaa, mikäli se osoittaa vihamielisyyttä demokraattista järjestelmää vastaan. Sodan jälkeen Saksassa on kielletty kaksi puoluetta, uusnatsismia kannattanut SRP vuonna 1952 ja kommunistinen puolue vuonna 1956. Saksan parlamentin molemmat kamarit äänestivät viime vuonna lakkauttamishakemuksen puolesta.

Liittokansleri Gerhard Schröderin keskusta-vasemmistolainen hallitus on kuukausien ajan yrittänyt keksiä toimenpiteitä lisääntyneen muukalaisvihan ja erityisesti juutalaisiin kohdistuneiden väkivaltaisuuksien estämiseksi. Hallitus ilmoitti jo viime elokuussa alkavansa selvittää mahdollisuuksia NPD:n kieltämiseen sen jälkeen kun kymmenen ihmistä loukkaantui ulkomaalaisia vastaan suunnatussa pommi-iskussa Düsseldorfissa. Asian käsittely tuomioistuimessa saattaa viedä jopa pari vuotta ja arvostelijoiden mukaan tapauksesta aiheutuva julkisuus voi koitua NPD:lle eduksi.

NPD:llä on noin 7000 jäsentä ja vaikka se ei olekaan menestynyt vaaleissa, saa se silti valtiolta rahoitusta niin kuin kaikki rekisteröidyt puolueet Saksassa.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat