Äärioikeisto lisäsi kannatustaan Tanskan vaaleissa

Äärioikeistolainen kansanpuolue on saanut Tanskan paikallisvaaleissa huomattavan kannatuksen. Kun äänistä oli laskettu 93 prosenttia, oli kansanpuolueen osuus äänistä 6,8 prosenttia. Vallassa olevat sosiaalidemokraatit voittivat vaalit 33,1 prosentin äänimäärällä. Edellisvaaleista puolueen kannatus on kuitenkin laskenut 1,2 prosenttiyksikköä. Äänestysprosentti oli eilisissä vaaleissa 69,5 eli alhaisempi kuin edellisissä paikallisvaaleissa.

Oikeistoliberaalisen venstre-puolueenkin asema heikkeni hieman. Sen suosio laski 2,2 prosenttiyksiköllä 25 prosenttiin. Kansanpuolueen menestys verotti niinikään äärioikeistolaisen edistyspuolueen äänisaalista, joka laski edellisten, vuonna 1993 pidettyjen vaalien 5,1 prosentista 1,7 prosenttiin.

Parhaiten pintansa piti konservatiivipuolue, joka menetti edellisvaaleihin verrattuna äänistään vain 0,7 prosenttiyksikköä. Konservatiivien kannatus on nyt 12,1 prosenttia. Etelä-Tanskan Grevessä uusnatsien puolue ylti 0,5 prosentin kannatukseen.

Kansanpuolue uskoo voittavansa myös parlamenttivaaleissa

Kansanpuolueen puheenjohtaja Pia Kjaersgaard iloitsi puolueen äänisaaliista ja vakuutti, että puolue näyttää voimansa myös ensi vuonna järjestettävissä parlamenttivaaleissa.

Kjaersgaard perusti puolueensa vain kaksi vuotta sitten - puolueella ei siis ollut ehdokkaita vuoden 1993 paikallisvaaleissa. Kansanpuolueen menestystä korostaa se, että kunnan- ja lääninvaltuustovaaleissa oli yhteensä 275 vaalipiiriä, mutta kansanpuolueen ehdokkaita oli vain 142 piirissä.

Kansanpuolue ajoi vaalikampanjassaan avoimesti ulkomaalaisvastaista politiikkaa. Siirtolaisten ja pakolaisten maahanmuuton lisäksi kansanpuolue vastustaa mm. veroja, byrokratiaa sekä Eurooppaa.

Tanskan pääministeri Poul Nyrup Rasmussen sen sijaan tulkitsi vaalitulosta omiensa hyväksi: hänen mukaansa sosiaalidemokraattien vahva kannatus merkitsee sitä, että opposition vaateet ensi vuoden parlamenttivaalien aikaistamisesta ovat turhia.
(STT-RB-DPA-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat